lauantai, joulukuu 5

Eckerö Linen Taru Keronen: Hallitus uhraa matkailuelinkeinon oman suosionsa kasvattamiseksi

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Tiukat ja sekavat koronasta johtuvat matkustusrajoitukset ovat ajaneet matkustajavarustamot kuilun partaalle. Eckerö Line kutsui sidosryhmiään kuulemaan alan katastrofaalisen huonoista näkymistä.

Teksti Susanna Särkkä kuvat Susanna Särkkä ja Eckerö Line

Synkkyyden keskellä laivayhtiö halusi valaa uskoa tulevaan ja esitteli uuden työvaatemallistonsa. Tosin suunniteltu muotinäytös jouduttiin peruuttamaan. Mannekiinit puuttuivat, koska hallituksen Viron-matkailun karanteenisuositukset olivat pakottaneet Eckerön lomauttamaan henkilöstöään.

Euroopan komission suositusten mukaisesti maista, joissa koronatartuntojen ilmaantuvuusluku 100 000 ihmistä kohden on 25 – 80 viimeisen 14 vuorokauden aikana, tulisi voida matkustaa muihin EU-maihin ilman karanteenia, kunhan henkilöllä on tuore negatiivinen testitulos.

Tällä hetkellä Suomi vaatii karanteenia maista, joissa ilmaantuvuusluku on yli 25.

Toimitusjohtaja Taru Keronen esittelee uutta työvaatemallistoa.

Eckerö Linen toimitusjohtaja Taru Keronen  kuten moni muukin matkailuelinkeinon ahdingosta kärsivä ihmettelee, miksi EU:n mallioppilaana tunnettu Suomi niskoittelee korona-asiassa ja vetää omaa linjaansa.

”En pysty keksimään muuta järjellistä selitystä muutoin hyvin EU-myönteisen hallituksen päätöksille kuin poliittisen mandaatin varmistamisen”, Keronen sanoo.

”Keväällä koronatilanteen hoito sujui hyvin ja se näkyi hallituspuolueiden kannatuksen nousuna. Ilmeisesti naivisti ajatellaan, että kun vain jatketaan samaa tiukkaa linjaa, kannatus pysyy kovana”, hän jatkaa.

Liiketoiminta uhattuna

Kerosen mukaan varustamoissa tilanne on kestämätön. Asiakasmäärät ovat pudonneet jopa 90 prosenttia. Matkustajalaivayhtiöiden kassat ovat kevään jäljiltä tyhjiä.

”Laivan seisottaminen parkissa maksaa miljoonia kuussa. Ainoa keino lopettaa kiinteät kulut on ajaa liiketoiminta alas.”

Lapin matkailuyrittäjien ongelmat ovat saaneet päättäjät miettimään keinoja tilanteen helpottamiseksi.  Monien mielestä aluepolitiikasta huolehtivien päättäjien myötätunto ulottuu vain napapiirin yläpuolelle, mutta muutoin matkailualan ja sen yli 140 000 työntekijän ahdinko ei juuri herätä kiinnostusta.  Osa kokee tulleensa jopa syyllistetyksi, koska työskentelee ”Vältä turhaa matkustamista” -toimialalla.

Eckeröllä on meneillään kolmas lomautusaalto. Konserniin kuulunut Birka Cruises on jo lopetettu ja henkilöstö on irtisanottu.

”Kun paperitehdas suljetaan, paikkakunnalle ajaa mustien autojen letka ja päättäjät miettivät, kuinka auttaa työttömäksi jääviä. Hyvä niin ja näin pitääkin tehdä. Mutta miksi matkailuala ei tunnu kiinnostavan ketään? Lieneekö syynä se, että valtaosa heistä on naisia ja nuoria?”, Keronen kysyy.

Kerosen mukaan tempoileva päätöksenteko ja erittäin sekava tiedotus pahentavat tilannetta entisestään.

”Säännöt ja kuinka niitä sovelletaan ovat niin sekavia tai ainakin niistä tiedotetaan niin sekavasti, että emme saa niistä tolkkua vaikka toimimme alalla.”

Marraskuun 23. päivä astuu voimaan lakimuutos, jonka mukaan Suomeen tulevilta vaaditaan negatiivinen koronatestitulos.

”Laivayhtiöille tästä ei ehkä koidu lisätaakkaa, mutta matkustajille kylläkin. Tosin meille on täysin epäselvää kuinka homma käytännössä hoidetaan.”

Viinaralli takaa huoltovarmuuden

Somepalstoilla peukutetaan sille, että pandemia saa viinarallin vihdoin loppumaan.

”Siitä voi toki iloita, mutta samalla loppuu vähän muukin. Autolauttojen kyydissä kulkee päivittäin merkittävät määrät muun muassa lääkkeitä ja lääketarpeita sekä muuta vientiä. Suomen vienti ja tuonti tarvitsee tiheävuoroista automatkustajalauttaliikennettä”, Keronen huomauttaa.

Huoltovarmuuden takaamiseksi Traficomilla on meneillään tarjouskilpailu Suomen ja Ruotsin sekä Suomen ja Viron väliä kulkeville autolautoille. Jaossa on yhteensä 24 miljoonaa euroa.

”Kilpailutuksen voittaminen tietysti auttaisi hieman, mutta ainoa tehokas ja tuloksellinen elvytyskeino olisi saada turvallinen matkailu käyntiin”, Keronen sanoo.

Toivo ensi kesässä

Hänen mukaansa kukaan järkevä matkailualan toimija ei halua olla koronalinko. Varustamoala pudotti omatoimisesti asiakasmäärät puoleen, kesällä matkustajia otettiin neljännes vähemmän maksimista. Nyt matkustajamäärien rajoittamisesta ei tarvitse huolehtia, koska laivat kulkevat muutenkin lähes tyhjinä.

”Toistaiseksi meillä on ollut yksi koronatartunta 500 henkilökunnan jäsenen keskuudessa. Se oli maaliskuussa. Laivoillamme on tietojeni mukaan ollut matkustajana kahdeksan koronatartunnan saanutta, mutta yhtään jatkotartuntaa ei ole ollut.”

Vaikka tilanne näyttää varustamoiden kannalta erittäin synkältä, Keronen alaisineen ei ole menettänyt toivoaan. Uudet työasut pääsevät vielä täyteen käyttöönsä.

”Uskomme, että Viro saa koronatilanteen kuntoon ja joulumatkailu on jo mahdollista. Alan toipuminen alkanee lähimatkailusta ja ihmiset lähtevät matkaan nimenomaan autolla. Luotamme siihen, että ensi kesänä laivojen autopaikat ovat jälleen täynnä”, Keronen sanoo.

Uuden työasumalliston on suunnitellut Kirsimari Kärkkäinen.

Share.

Comments are closed.