Viro ja muut Baltian maat ovat palanneet matkailukartalle. Kaikki palvelut eivät kuitenkaan vielä toimi.
Teksti Reijo Härkönen
Kuvat Adrián Soto
Eckerö Linen Finlandiaan nousi viime torstaina puolensataa matkustajaa, ja saman verran
palasi lauantain iltalähdöllä. Laivan buffet-ravintola on kiinni ja vain osa kaupoista auki.
Viru-hotellin aamiaisella lauantaina ei ollut tungosta, ja Fotogfiskassa oli puolenpäivän
aikaan ehkä parikymmentä kävijää.
Visit Estonian asiakkuuspäällikkö Malle Kolnes sanoo, että koronavirus laittoi hyvässä vauhdissa kulkevan junan hetkessä seisomaan. ”Nyt tämä juna on työnnettävä yhteisin voimin ja turvallisesti taas liikkeelle. Alku on ehkä hieman hidas, mutta uskon vahvasti virolaisiin matkailuyrittäjiin, jotka ovat reagoineet nopeasti ja iloitsevat vilpittömästi ensimmäisistä matkailijoista sekä suomalaisiin matkailijoihin, jotka janoavat elämyksiä ja uskaltautuvat taas matkustamaan.”
Lähimatkailun huippuvuosi
Malle Kolnes uskoo, että kesästä tulee lähialuematkailun huippuvuosi. ”On ollut hieno huomata somessa suomalaisten kaipuun matkustaa Viroon ja Tallinnaan. Ja uskon, että tauon jälkeen tämä tuottaakin paljon iloa, nautitaan paikallisuudesta ja maaseutumatkailusta, pienemmistä paikoista ja luonnosta sekä hyvästä ruoasta Virossa.”
Viroa ei ole vielä kokonaan nähty
”Olen varma, että omalla autolla matkustaminen Viroon tulee entistä suosituimmaksi (autolla matkustaminen on turvallista) ja kierretään enemmän eri paikkakuntia. Samalla myös kesäisestä Tallinnasta ja idyllisestä vanhastakaupungista voi nauttia eri tavalla, on enemmän tilaa eikä turistiruuhkia.”
Mitä toivot medialta? ”Jatkuvaa intoa ja uteliaisuutta Viroa kohtaan, nyt tarvitaan yhteiseen hiileen puhaltamista enemmän kun koskaan aikaisemmin, jotta voitaisiin nostaa lähialueilta esille mielenkiintoisia paikkoja kaikenlaisille kohderyhmille, myös niille, jotka ovat vierailleet Virossa useampia kertoja. Ja olen varma, että Viro ei ole vielä kokonaan nähty.”