Paula Havasteen kirjasarja Saarenmaalta kertoo Viljan ja Villemin selvitymistarinan neuvostomiehityksen aikana
Teksti Heino Ylisipola
Kuvat Gummerus ja Marek Sabogal
Kesäkuun 14. päivä ja yö 1941 oli Virossa järkyttävä. Yön aikana Virosta karkotettiin yli 9 000 ihmistä Siperiaan. Kolmasosa heistä oli lapsia. Noin 50 naista oli raskaana. Mikään ei auttanut, koska he olivat neuvostotulkinnan mukaan kansanvihollisia. Vain vajaa puolet palasi sodan jälkeen Viroon.
Viro oli liitetty vuotta aikaisemmin, kesällä 1940 osaksi Neuvostoliittoa. Heinäkuussa oli pidetty vaalit, joissa ainoa sallittu puolue, Viron kommunistinen puolue, sai noin 90 prosenttia äänistä.
Suurempi kyyditysoperaatio oli vielä tulossa. Keväällä, maaliskuussa 1949 oli toinen kohtalokas kauhujen yö. Virosta karkotettiin Siperiaan noin 21 000 ihmistä. Neuvosto-Virossa toimi ilmiantajien verkosto: opettajat, sotilaat, toimittajat, virkamiehet ja monet maanviljelijät olivat epäilyttäviä. Ihmiset koottiin härkävaunuihin viikkojen matkalle kohti Siperiaa.
Viron edesmennyt presidentti Lennart Meri on kertonut, että hänen perheelleen Tallinnassa kesällä 1940, neuvostomiehityksen alettua, annettiin 20 minuuttia aikaa kerätä matkatavaroita ja sitten odottavaan junaan ja kohti Siperiaa. Perheen talvitakit löytyivät viime tingassa ja ne saatiin ottaa mukaan. Ne pelastivat paleltumiselta ja kuolemalta.
Havaste vie Saarenmaalle
Kirjailija Paula Havaste, 59, on kirjoittamassa neljän romaanin saagaa ihmisten arjesta ja selviytymisestä Saarenmaalla neuvostomiehityksen aikana. Kirjat ovat Pronssitähti (2018), Vierashuoneet (2019) ja Morsiusmalja (2020). Sarja päätyy, kun keväällä 2021 ilmestyy neljäs kirja Saarelaislaulu.
Paula Havaste on filosofian tohtori ja kirjailija. Esikoisromaani Kymmenen onnen Anna ilmestyi 2003. Sen jälkeen häneltä on ilmestynyt yli 20 kirjaa. Saarenmaa-sarjaan kuuluu neljä kirjaa. Kuva: Marek Sabogal
Saarenmaa koki neuvostomiehityksen manner-Viron tapaan hyvin raskaana. Ihmisten piti vain selvitä päivästä toiseen. Piti vain mukautua. Käydä töissä kolhoosissa tai sovhoosissa.
Havaste tuntee Saarenmaan, sillä hän viettänyt siellä kesiään yli kymmenen vuoden ajan. Hän osaa viroa, on opiskellut maan kulttuuria ja haastatellut saarenmaalaisia.
On syntynyt uskottavan tuntuinen kertomus saarelaisperheen, Vilja ja Villem Talvik, elämästä Neuvosto-Virossa. Kirjojen ajanjakso alkaa vuodesta 1949, jolloin Neuvostoliiton johtaja Josif Stalin oli vielä voimissaan. Samana vuonna oli Viron historian suurin pidätys- ja kyyditysaalto Siperiaan.
Myös muut Baltian maat jakoivat saman kohtalon: kansanvihollisia tai muuten epäilyttäviä ihmisiä löytyi kymmeniätuhansia. Kaikilla oli edessään karkotus Siperiaan tai kauaksi kotiseuduiltaan. Stalin vangitutti ja lähetti vankiloihin ja työleireille, gulageihin, miljoonittain myös oman maansa kansalaisia.
Villem Talvik voittaa runokilpailun
Villem Talvik kirjoittaa luontorunoja. Hän voittaa runokilpailun ja edessä on matka Tallinnan kulttuurikeskukseen. Hänelle järjestetään hieno iltajuhla, jossa hän pokkaa kunniakirjan ja pronssitähden runostaan. Villemin kirjailijanura saa alkunsa.
Kirjojen kertoja ja ajattelija on herkästi tunteva Vilja, jolla on saksalaismiehityksen ajalta salaisuuksia, jotka eivät saa missään nimessä tulla ilmi. Viro oli toisen maailmansodan aikana, 1941-1944, myös Saksan miehittämä.
Vilja ajattelee ja toivoo hiljaa mielessään, että jonakin päivänä Viro voisi olla taas vapaa maa.
Vilja ja Villem käyvät töissä kalasovhoosissa. He elävät Villemin kotitalossa, jonka pellot ja metsät on otettu karjakolhoosin haltuun. Heille on jätetty yksi lehmä, kanoja, hevonen, mehiläisiä ja kasvimaa.
Havaste kuvaa eläytyvästi ja herkästi kolhoosilaisten arkea Saarenmaalla. Viljan toiveet ovat pieniä. Hän haluaisi ostaa itselleen silkkihuivin ja kotiin uuden kattilan, ehkä huulipunan ja Villemille, jonka kirjoittajan ura on alussa, paljon kirjoituspaperia.
Perkuupöydän ääreltä majatalon emännäksi
Villemin ja Viljan talossa asuu kaksi miestä Arvo ja Ants, jotka kalasovhoosin töiden jälkeen huolehtivat myös Talvikien talon raskaammista töistä. Vilja huolehtii kodin jokapäiväisistä töistä ja pienestä pojastaan, Meeliksestä. Villem omistautuu kirjoittamiselle vähitellen lähes kokonaan.
Paula Havasteen kirja Vierashuoneet kertoo ajasta, kun Viljan työt kalasovhoosissa päättyvät ja hän alkaa hoitaa majatalon emännöintiä.
Talvikien elämä saa uuden suunnan kohti parempia aikoja, kun heidän pihapiiriinsä päätetään perustaa taiteilijoiden täysihoitola. Kulttuuripääsihteeri Tallinnasta lähettää Saarenmaalle kirjailijoita, kääntäjiä, taidemaalareita ja näyttelijöitä, jotta nämä voivat keskittyä luomistyöhönsä vailla suurkaupungin houkutuksia.
Rakennusprikaati valmistaa vierashuoneita, joihin taiteilijat majoittuvat. Vilja laittaa heille ruokaa ja pesee heidän pyykkinsä omien kotitöidensä ohella. Vilja vapautetaan kalasovhoosin perkuupöydän äärestä oman täysihoitolan töihin. Toki hän käy Villemin kanssa sunnuntaisin talkoissa kalasovhoosissa.
Filmiryhmä saapuu Saarenmaalle
Talvikien elämänpiiri saa uutta hohdetta, kun Tallinnasta saapuu 14 henkilöä filmin tekoon. He viipyvät peräti kaksi kuukautta. Ruokaa tarvitaan paljon. Vilja saa avukseen nuoren naisen Aiven, joka auttaa vieraiden passaamisessa. Aive on herkkä ja säikky nuori nainen, joka pelkää miehiä. Hänet on raiskattu Tallinnassa ja hän on raskaana. Hänet lähetetään toipumaan Saarenmaalle Talvikien perheeseen.
Havaste kertoo välillä hyvinkin yksityiskohtaisesti Talvikien arjesta. Viljalla on sisimmässään kaipuu, että Viro voisi hengittää vapaasti eikä tarvitsisi pelätä ilmiantajia ja mustia autoja. Havaste kuvaa tarkasti ihmisten arkisia tuntoja, joissa on välillä auringonpaistettakin.
Vilja on pahoilla mielin, kun Villem joutuu ottamaan kommunistipuolueen jäsenkirjan. Jos haluaa apurahoja ja että runoja julkaistaan, on pakko alistua. Vilja tuntuu sen ymmärtävän.
Vilja ajattelee ja toivoo hiljaa mielessään, että jonakin päivänä Viro voisi olla taas vapaa maa.
Havaste sivuaa kirjoissaan myös metsäveljiä, jotka sananmukaisesti elivät metsissä ja vastustivat neuvostovaltaa. Vilja toimittaa silloin tällöin ruokaa ja vaatteita metsäveljille, mikä on äärimmäisen uskallettua. Metsäveljistä olisi voinut kirjoittaa enemmänkin.
On arvioitu, että vuosina 1945 – 1952 metsäveljiin kuului Virossa enimmillään jopa 40 000 miestä. Metsäveljet ryöstivät rahakuljetuksia, esimerkiksi maanviljelijöiltä perittyjä veroja ja palauttivat rahat viljelijöille. Metsäveljiä jahdattiin ja heitä auttaneita rangaistiin ankarasti. Noin 10 000 metsäveljiä kuoli kahakoissa ja taisteluissa.
Olot helpottuvat vähän 1960-luvulla
Havasteen Saarenmaa-sarjan neljäs kirja Saarelaislaulu päättyy vuoteen 1967, jolloin Vilja saa yhdessä tyttärensä Merlen ja majatalon apulaisen Aiven pojan Vilmarin kanssa matkustusluvan Tallinnaan. He saavat edustaa Viron neuvostotasavallan nuoria kommunisteja Suomen pioneerien kesäleirillä.
Viro oli suomalaisille ja läntiselle maailmalle suljettu maa 1960-luvun lopulle saakka. Suomalaisille hyvin käänteentekevä merkkipaalu oli tasavallan presidentti Urho Kekkosen yllätysvierailu Tarttoon keväällä 1964.
Kekkonen oli palaamassa valtiovierailulta Puolasta. Hän oli saanut neuvostojohdolta luvan pysähtyä kotimatkalla Virossa ja käydä Tartossa, joka oli hänelle tuttu kaupunki jo ennen toista maailmansotaa. Kekkonen oli maininnut Moskovalle, että hän aikoo pitää myös puheen Tartossa.
Tulkit olivat valmiina Tarton yliopiston juhlasalissa, kun Kekkonen saapui. Kekkonen pitikin puheensa viroksi! Hän oli unohtanut mainita siitä Moskovalle, niin jälkeenpäin kerrottiin. Vain venäjää osanneet isännät olivat ällikällä lyötyjä.
Virolaiset isännät ovat myöhemmin kertoneet, että tuo puhe rohkaisi virolaisia enemmän kuin uskotaankaan. Laulava vallankumous sai kipinän, joka leimahti roihuun kesällä 1991, kun Viro itsenäistyi uudelleen.
Morsiusmalja kertoo Saarenmaan kesästä Viljan ja Villemin majatalossa, jonne saapuu Tallinnasta filmiryhmä.
Pronssitähti aloittaa Havasteen Saarenmaa-sarjan. Eletään vuotta 1949. Talonpoika Villem voittaa runokilpailun ja lähtee Tallinnaan hakemaan palkintoa, kunniakirjaa ja pronssitähteä.