Kantosiipialus kiitää kohisten eteenpäin. Mieli on täynnä odotusta. Järven pinta on peilityyni, iltapäivän aurinko porottaa kuumasti, kylmä vesi hohkaa tihkusumua kuumaan ilmaan. Mitähän siellä edessä on?
Teksti ja kuvat Heino ja Helena Ylisipola
Puolen tunnin laivamatkan jälkeen kohde alkaa jo näkyä: Valamon saaristo ja Valamon luostarin pääkirkon, Kristuksen Kirkastumisen kirkon ilta-auringossa kylpevä torni.
Pääsaarta lähestyttäessä ensimmäinen näky luostarista on Valamon luostarin pääkirkon, Kristuksen Kirkastumisen kirkon ilta-auringossa kylpevä torni.
Meitä on liki kolmekymmentä, jotka matkaamme kantosiipialuksella kesäkuun kuudentena päivänä Euroopan suurimmalla järvellä, Laatokalla, Sortavalasta kohti etelää ja Valamon luostaria.
Me kuulumme Manssilan nuorisoseura Rajakiven porukkaan, joka on lähtenyt jo aamuviideltä Pielavedeltä Kuopion ja Joensuun kautta kohti Venäjän Karjalaa, ensin Valamoon ja sen jälkeen kotiseutumatkalle Salmiin. Matkan kokeneina vetäjinä toimivat Kari Koslonen ja Hannu Matsi. Manssilan nuorisoseuran puheenjohtaja Olli Savonsalmi ei tällä kertaa päässyt matkaan. Kaikille kolmella on sukujuuret Laatokan Karjalan Salmissa.
Suurin osa lähtenyt M. Niskanen Oy:n bussin kyytiin jo Pielavedeltä, jossa Manssilan nuorisoseura nykyään vaikuttaa. Me hyppäämme kyytiin Joensuun linja-autoaseman rakennustyömaalta. Viimeiset Manssilan matkalaiset nousevat bussiin Tohmajärveltä.
Rajamuodollisuudet Värtsilässä menevät kohtuullisesti läpi, vain parin tunnin odotuksella ja jonotuksella. Tällä kertaa Venäjän passintarkastus vaatii, että matkatavarat pitää ottaa mukaan tarkastukseen. Ryhmäviisumilaiset osaavat asettua aakkosjärjestykseen, Ylisipolat tulevat viimeisinä.
Saavumme hyvissä ajoin iltapäivällä aurinkoiseen Sortavalaan, jossa ehdimme tehdä pienen kävelykierroksen ja nauttia kahvila Kronassa virvokkeita ja pikkusyömistä.
Sortavalan rannassa odottaa kantosiipialus
Bussi vie meidät aivan rantaan, jossa odottelemme tovin, jotta kantosiipialus Patriarh Aleksii II saadaan tankatuksi.
Sortavalan satamasta nousimme kantosiipialus Patriarh Aleksii Toisen kyytiin. Alus vei meidät kolmessa vartissa Valamoon.
Matka Valamoon kestää vain kolme varttia, kun nopeutta on parhaimmillaan yli 60 kilometriä tunnissa. Kaikille riittää aluksen sisätiloissa istumapaikat. Kannelle ei pääse, kun sellaista ei ole, on vain pienet aukot, joista voi kurkkia ulos.
Kantosiipialus hiljentää vauhtiaan, kun saavumme Luostarinlahdelle. Pian olemme kiinni laiturissa ja Kaikkien murheellisten ilo -kappeli tervehtii meitä. Matkalaukkumme lastataan pieneen maastoautoon, joka lähtee viemään niitä majapaikkaamme ylös luostarin mäelle.
Opas Svetlana Grafova on satamassa vastassa ja toivottaa meidät tervetulleeksi Valamoon. Alamme hiljalleen kivuta ylös kirkon mäelle. Tie jyrkkenee ja nousemme 62 graniittiaskelmaa, joita kukkivat sireenipensaat reunustavat. Ylempänä loistavat tulppaanit. Pian astumme kaariholvisen portin läpi luostarin pihalle. Joka puolella kukkii vanhoja, valtavia sireenipensaita. Niiden tuoksu on huumaava.
Majoitushuoneet ovat pieniä ja siistejä, ikkunastamme näkyi saaren pääkirkko, Kristuksen Kirkastuksen kirkko.
Majoitumme luostarin hotelliin, Igumenin taloon, joka on entinen munkkien asuntola. Asetumme hotellin toiseen kerrokseen, huoneeseen numero 25. Huone on hyvin siisti: kaksi vuodetta, pieni pöytä ja vaatekaappi. Suihku ja vessa ovat käytävällä.
Risti-ikkunastamme aukeaa rauhoittava näky pääkohteeseemme, Kristuksen Kirkastuksen kirkkoon.
Oppaamme Svetlana pitää meille kiirettä. Riennämme Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon, jossa hiljennymme kuuntelemaan lyhyttä konserttia. Viisi miestä laulaa meille kirkkoslaaviksi ja yhden laulun suomeksikin. Pienessä kirkossa on hyvä akustiikka ja täyteläiset äänet soivat kauniisti yhteen.
Sergei ja Herman perustivat Valamon
Perimätiedon mukaan Valamon luostarin perustivat pyhittäjäisät Sergei ja Herman, jotka olivat kreikkalasia munkkeja ja saapuivat Venäjälle 900-luvulla ensimmäisten lähetyssaarnaajien joukossa.
Osa nykyhistorioitsijoista on sitä mieltä, että Valamo on perustettu vasta 1300-luvulla. Siitä on jo olemassa kirjallisia lähteitä.
Jeesuksen Ylösnousemuksen skiitan yläkirkon ikonostaasi on poikkeuksellinen ja harvinainen koko maailmassa: se on rakennettu posliinista.
Ruotsi ja Venäjä taistelivat kautta vuosisatojen Valamon luostarin herruudesta. Vuonna 1611 ruotsalainen sotajoukko hävitti kokonaan Valamon luostarin. Haminan rauhassa vuonna 1809 Suomi liitettiin autonomisena suuriruhtinaskuntana Venäjään. Suomi sai yhteyteensä laajat alueet Karjalasta eli niin sanotun Vanhan Suomen, johon kuului myös Valamo.
Kun Suomi itsenäistyi 1917 Valamanon luostari jäi Suomen puolelle. Talvisodan jälkeen 1940 Valamon munkit muuttivat Heinäveden Papinniemeen ja perustivat Uuden Valamon luostarin, kun vanha Valamo menetettiin Nevostoliitolle.
Talvi- ja jatkosodan jälkeen Laatokan Valamossa ei ollut liki puoleen vuosisataan kirkollista elämää. Neuvostoliitto ei välittänyt uskonnosta ja antoi luostarirakennusten rappeutua. Luostarin rakennuksissa sijaitsi neuvostoaikana muu muassa pursimieskoulu ja invalidien hoitokoti.
Vasta vuoden 1989 lopulla Moskovasta saapui kuusi ortodoksimunkkia Valamoon ja luostari alkoi elpyä pikkuhiljaa uudelleen. Neuvostoliitosta oli tullut jälleen Venäjä.
Tänä päivänä Valamon luostarissa on noin 200 munkkia, joista puolet on noviiseja. Siviilejä on kuutisenkymmentä. Useita kymmeniä vapaaehtoisia työntekijöitä auttaa koko ajan luostarin kunnostamistöissä kaikkialta maailmasta.
Oppaamme Svetlana johdattaa meidät tutustumaan Kristuksen Kirkastumisen kirkkoon Pyhän portin kautta. valokuvaus on kielletty. Porttiholvissa on naisille valmiina lainattaviksi huiveja ja kietaisuhameita.
Vuonna 1896 valmistunut Kristuksen Kirkastumisen kirkko jakaantuu kahteen kirkkoon: alakirkkoon ja yläkirkkoon. Kirkosta tuli valmistuttuaan Valamon korkein rakennus: korkeus kellotapulin ristin juureen on 73 metriä, Laatokan pinnasta noin 140 metriä.
Getsemanen puukirkon kupolit loistavat taivaan sinen kanssa.
Alakirkossa, joka on pyhitetty Sergeille ja Hermanille pidetään jumalanpalveluksia ympäri vuoden. Valtava uuni huolehtii lämmityksestä. Yläkirkkoa käytetään vain kesäisin. Alakirkko toimi neuvostovallan aikana noin 40 vuotta perunavarastona.
Neuvostoajasta luostarista oli jäljellä vain seinät. Kaikista kirkoista ja skiitoista ei seiniäkään. Sotien jälkeen Valamoon perustettiin sovhoosi. Talvi- ja jatkosodan aikana merkittävä osa ikoneista ja pyhäinjäännöksistä ehdittiin tuoda turvaan Suomeen. Nyt niitä voi nähdä muun muassa Uudessa Valamossa, Ortodoksisessa kirkkomuseossa ja Uspenskin katedraalissa.
Kun luostari 30 vuotta sitten heräsi uudestaan hengelliseen elämään, alkoi valtava restaurointityö. Noin 50 munkkia maalasi kirkkojen maalauksia kolmen vuoden ajan. Jälki häikäisee kävijän.
Getsemanesta noustaan Öljymäelle
Valamon saarissa on pääkirkon ja -luostarin lisäksi useita skiittoja ja rukoushuoneita. Niikkananlahden sataman tuntumassa on Pyhän maan paikannimien mukaan nimettyjä rakennuksia kuten Getsemanen ja Jeesuksen Ylösnousemuksen skiitat eli pienet kirkot.
Taivaaseenastumisen kappeli Öljymäellä.
Ylösnousemuksen yläkirkon ikonostaasi on poikkeuksellinen: posliinista rakennettu. Se hohtaa hienoa vaaleaa valoa. Alakirkko on Jerusalemin Pyhän haudan mukaan rakennettu luolakirkko, jossa säilytetään pyhäinjäännöksenä Jerusalemista tuotua Kristuksen kivisen arkun palaa.
Öljymäeltä, Herran taivaaseen astumisen puukappelin luota näkyy Pienen Niikkananlahden yli Johannes Kastajan skiitan tapuli ja taustalla aava Laatokka.
Turisteja ja rauhaa
Valamon saarten rakennuksia on restauroitu huolella ja työ jatkuu varmasti vielä pitkään. Valamon oma hotelli oli ennen sotia Suomen suurin, siellä oli 1000 vuodepaikkaa. Hotelli tuhoutui osittain tulipalossa kolme vuotta sitten, mikä rajoittaa Valamon kävijämääriä. Korjaustyöt jatkuvat edelleen.
Kesäisin Valamossa vierailee päivittäin noin 2 000 turistia. Kävijöistä suurin osa tulee Venäjältä. Suomi on hyvänä kakkosena.
Satamarannassa tulijoita vastaanottamassa on Jumalanäidin Kaikkien murheellisten Ilo-Ikonin kappeli.
Valamo on lähes omavarainen, siellä on kaksi kalanviljelyslaitosta, jotka tuottavat yli 100 tonnia kalaa vuodessa, navetassa on 80 lehmää ja lisäksi noin 1000 kanan kanala. Turistit ja vakituiset asukkaat voidaan ruokkia saaren omilla antimilla.
Suuresta turistimäärästä huolimatta saaren tunnelma on rauhallinen. Upea luonto ja kauniit rakennukset sekä saaren kiinnostava historia kiehtovat ja hiljentävät kävijän. Hälinää ei ole, vaikka kävijöitä on paljon.
Vuorokautemme Vanhassa Valamossa on pian ohi. Kantosiipialus lähtee tutusta paikasta, Kaikkien murheellisten ilo -kappelin luota, takaisin Sortavalaan kello 16.00. Munkit, noviisit ja vapaaehtoiset jäävät rakentamaan Valamoa ja ottavat taas huomenna uudet tulijat vastaan.
Ajatukset risteilevät sinne ja tänne: kerran tuo saariryhmä oli osa Suomea. Valamoa ovat koetellet lukuisat sodat, mutta aina se on noussut. Ajatukset harhailevat, mutta mieli on seesteinen. Kesäillan aurinko hyväilee meitä, kun saavumme Sortavalan satamaan.