Maailman pisin junamatka Moskovasta Vladivostokiin on monen unelma. Viikko junassa näinä lentämistä halveksuvina aikoina on unohtumaton, vaikka välillä vähän uuvuttavakin kokemus.
Teksti ja kuvat Reijo Härkönen
Tolstoi-juna Helsingistä on saapunut aamulla Moskovan Leningradin-asemalle. On kokonainen päivä
tutustua Moskovaan, sillä Vladivostokin-juna lähtee jyskyttämään itään vasta juuri ennen puoltayötä.
”Ekskursionia” on asemalta tarjolla, mutta vain venäjäksi. Silti kannattaa lähteä, Varpusvuorille,
Punaiselle torille, Moskovajoelle, vaikka jatkuvasta pajatuksesta ymmärtäisikin vain osan.
Siperian-junaa odotellessa ehtii käydä Punaisella torilla.
Vihreävaunuinen pitkä juna odottaa lähtöä illalla Jaroslavlin asemalla viikon matkalle itään. Täältä lähtevät Vladivostokin, Pekingin ja Ulanbatorin junat. Junaemäntä (tai joskus myös -isäntä) odottaa vaunun ovella, tarkastaa passin ja lipun ja ohjaa sisälle. Ensiluokassa on kahden hengen hyttejä, ”pehmeä luokka”, halvemmat ovat toinen eli ”kova luokka”, neljä henkeä, ja ”platskart”, kolmannen luokan yhteisvaunu ilman mitään yksityisyyttä tai ilmastointia.
Lähtiessä laiturilla soittaa orkesteri ”Vapaata Venäjää” niin kuin joillakin väliasemillakin. Komeaa, täältä tullaan Siperia! ”Meitä keisarit ei enää hoivaa, eikä veriset julmuritkaan…” Mutta onhan näitä, uudempiakin, Venäjällä aina.
Älä varaa kirjapinkkaa
Olemme päättäneet pysähtyä Irkutskissa ja nähdä Baikaljärven (toisella matkalla myös Habarovskin eli
Amurin aallot). Ensikertalaisena idänmatkaajana, matkalla Pekingiin Mantshurian kautta, olin varannut
tukevan pinkan lukemista, matkaoppaita ja historiaopuksia. Mukanani tuolloin oli edesmennyt
elokuvaohjaaja Mikko Niskanen. Saattoi olla Mikon syytä, että lukemiset jäivät vähälle, oli puhuttavaa
sen verran. Myöhemmillä matkoilla oppi, ettei kannata raahata kilokaupalla lukemista, sillä aika kuluu
muutenkin.
Harmaita kyliä Siperiassa riittää.
Niin kuin vuoristomaan nepalilaiset ystäväni sanovat, meren rannalla voi viettää tuntikausia sanomatta
sanaakaan. Suomalainen katselee samoin vuoria Himalajalla, ja Siperian-junassa aika kuluu maisemia
katsellessa, yksitoikkoisia, kyllä, harmaita kyliä, mahtavia jokia, siltoja, kaupunkeja. Harmaat kylät
vaihtuvat toisiin, pysähdytään muutamaksi minuutiksi tai puoleksi tunniksi, ja käymme asemalla
ostamassa ruokaa mummoilta. Miten nämä isoäidit keittävätkään niin ihania perunoita ja pelmeneitä?
Pisimmilla pysähdyksillä ehtii pistäytyä kaupungilla kuten Krasnojarskissa.
Pysähdy kun haluat
Junassa on tietysti myös ravintola, mutta ruokalista on lyhyt ja usein vain yksi toimii, karbonaat, siis
sikaa, ei huono. Viidentenä päivänä ravintolan päällikkö, administrator, ainoa työntekijä armahtaa meitä,
ja sanoo vaihtaneensa menun juuri ”meidän takiamme”, parhaiden vakioasiakkaiden. Kuluihan sitä
vodkaa ja samppanjaakin, tunnustan, ja ruokaa. Venäläiset söivät hyteissään. Meille ravintolahinnat olivat
alakanttiin.
Juna pysähtyy asemilla 5 – 30 minuutiksi.
Ihmettelemme vesipullovuoria nurkissa; arvoitus selviää, kun yhdellä pikkuasemalla 4 000 kilometrin
päässä Moskovasta ne lastataan ulos. Muuta kuljetussysteemiä tänne taigaan ei taida olla, eikä hanavettä koko Venäjällä voi juoda.
Siperian-junassa voi pysähtyä haluamallaan tavalla, Novosibirsk, Krasnojarsk, Irkutsk, Habarovsk. Baikal
on monen pysähdys. Irkutskista pääsee Baikalille järjestetyillä retkillä, joten päivä kuluu täällä maailman
syvimmällä järvellä. Oma kokemuksensa on uiminen järvessä, jonka lämpötila ei kesälläkään nouse
korkealle. Jotkut suomalaiset kävijät ovat perustaneet ystävyysseuran ”Baikalin työväen uimarit”.
Toiminta lienee nykyään kuitenkin laimeaa. Kaupungin puutalot lumoavat. Matka jatkuu seuraavan illan junalla.
Jo ennen kuin juna pysähtyy Irkutskissa, on edellisiltä asemilta voinut ostaa Baikalin parasta herkkua,
omulia. Se on lohensukuinen kala, vain Baikalissa. Juna kiertää järven eteläpuolta usean tunnin ajan.
Joskus kiemurtelevan junan veturin voi nähdä melkein vieressä.
Veturista puheenollen, journalistina ja junaharrastajana halusin kerran kysyä pääsyä veturin ohjaamoon,
kun pysähdystä Novosibirskissä oli puolikin tuntia. Onhan joskus päästy jopa Allegron ohjaamoon. ”Ei
tietenkään pääse, pitää olla ’proopuska’, lupa Moskovasta. Emme kaipaa vakoilijoita!” Samassa paikassa
Kekkonen aikoinaan tainnutti venäläiset ja silloinen lyhyt poliittinen kriisi eli yöpakkaset Neuvostoliiton
kanssa loppui siihen.
Platskart on todellinen ryhmämatka
Hygienia on junassa ”lievä” ongelma. Platskartin eli kolmannen luokan läpi ei juuri kannattaisi kulkea.
Vessassa on pieni teekupin kokoinen pesuallas myös koko kakkosluokan vaunulle, mutta ykkösluokassa
voi sentään varata suihkun. Teevettä saa hiilipannusta vaunun päädystä ja keksejä vaunupalvelijalta.
Omul on lohensukuinen Baikalin herkku, jota myydään asemilla.
Naapurihytin professori Pietarin yliopistosta koputtaa ovella ja pyytää kylään teelle. Juttelemme politiikat ja muut tärkeät elämän asiat, kun juna ylittää Euroopan ja Aasian rajan. Valkoinen rajapylväs Evropa-
Asia vilahtaa oikealla. Monesti kommunikaatio on hankalaa, kun englanti matkalaisilla, etenkin mummoilla, on lapsenkengissä ja omakin venäjä vähän niin ja näin. Irkutskista lähtenyt mummo puhuu ummet ja lammet, ymmärrämme hänen menevän poikansa luo Habarovskiin, siis sinne Amurin aalloille, kaksi päivää 10 tuntia. Taas istumme teelle hyttiin, eikä puheesta tule loppua.
Pysähdyksineen yhdeksän päivän junamatka päättyy tänne Vladivostokiin. Kilometrejä on kertynyt 9 288.
Vladivostok ei näytä ollenkaan venäläiseltä kaupungilta. Se oli neuvostaikaan suljettu kaupunki
laivastotukikohdan takia. Tänään se vaikuttaa enemmän ”idän San Franciscolta”. Entinen uhkea
neuvostolaivasto ruostuu rannassa, mutta kaupunki on täynnä hyviä ravintoloita ja baareja.
Paluu junalla takaisin viikon mittaiselle matkalle Moskovaan ei enää houkuttele. Aeroflot vie yhdeksässä
tunnissa Moskovaan. Lähdössä hattuhyllyn osa romahtaa alas, mutta Airbus saapuu aikataulussa ja
kunnossa Moskovan kentälle. Vodka ja konjakki olivat lennolla ilmaista ja ruokaakin kahdesti.
Leningradin-asemalla odottaa Tolstoi-juna Helsinkiin.
Kirjoittaja on matkannut Siperian-junassa kolmesti, kaksi kertaa Helsingistä Vladivostokiin ja kerran Pekingiin. Kiinaan matkasi kulttuurivaltuuskunta, Vladivostokiin venäläinen ystäväporukka ja viimeksi Matkailutoimittajien Killan toimittajaryhmä.
Faktat
Matkustusehdotus: Helsinki-Moskova-Irkutsk (Baikaljärvi) -Habarovsk (Amurjoki) -Vlavivostok –
paluulento Moskovaan. Voi pysähtyä vaikka vain Irkutskiin.
Paluusuositus: Vladivostok-Moskova Aeroflotilla, Moskovasta Tolstoi Helsinkiin.
Hinnat: lippu ensimmäisessä luokassa Moskova-Vladivostok maksaa tulevana kesänä 823 dollaria
(Rossiya), toinen luokka 426 dollaria. Pysähdykset nostavat hintaa. Jos ostaa paikan toiseen luokkaan,
muille paikoille hyttiin voi tulla kuka vain; mies- ja naispaikkoja ei ole.
Viisumi: esimerkiksi toimittaja saa lehdistöviisumin viideksi vuodeksi Venäjän federaation konsulaatista
Helsingistä EU-sopimuksen mukaisesti. Turistiviisumin saa viisumitoimistosta.
Hyviä matkaoppaita: Lonely Planet: Trans-Siberian Railway.
Baikal on maailman syvin järvi.
Teetä juodaan aamusta iltaan.