Sintran mystiset metsät ja hienot hiekkarannat kelpasivat aikoinaan myös kuninkaallisten ja aatelisten lomanviettoon. Lomarannikko sijaitsee vain lyhyen junamatkan päässä Lissabonista.

Teksti ja kuvat Jonna Hoffrén

Seison Cabo da Rocalla, Euroopan mantereen läntisimmällä niemellä. Vanhan uskomuksen mukaan maailma loppuu tähän. Jokainen matkailija ottaa kolme kuvaa: yhden pauhaavaan mereen syöksyvästä jyrkänteestä, yhden vuonna 1772 rakennetusta punahattuisesta majakasta ja yhden matkakumppanista maailman reunalla.

Portugalin lähes 1 800 kilometrin pituiselle rantaviivalle mahtuu niin jyrkkiä kalliorantoja kuin kilometrien pituisia hiekkarantoja. Cabo da Rocan niemi sijaitsee maan puolivälissä, noin 40 kilometriä Lissabonista länteen. Rantatörmä syöksyy 140 metriä alas Atlantiin.

Vihmova vesisade ja sakea sumu pahoittavat kamera kaulallaan matkaavan mielen, mutta onneksi sää muuttuu nopeasti tuulisella rannikolla. Vallitsevan säätilan lisäksi olo on muutenkin kotoisa. Se johtuu niemeä peittävästä, matalasta Armeria pseudarmeria -kasvista, joka tuo mieleen ruskan Suomen Lapissa.

Cabo da Rocan niemellä sijaitsee majakan lisäksi ravintola ja suuri matkamuistomyymälä. Halutessaan saa todistuksen vierailusta Euroopan läntisimmässä kolkassa.

Korkealta näkee kauas

Portugalissa julkisilla kulkuvälineillä liikkuminen on edullista ja yhteydet ovat hyvät. Nousemme bussiin lähes autiolla Cabo da Rocan niemen päätepysäkillä ja siirrymme noin kymmenen kilometrin päähän rannikosta. Kun lähestymme Unescon maailmanperintökohteena tunnettua Sintran kaupunkia, maa poimuttuu kukkuloiksi.Miellyttävän viileä ilmanala ja luonnon vehreys tekivät tiheämetsäisen vuoren juurella sijaitsevasta Sintrasta Portugalin kuninkaallisten suosiman asuinpaikan jo keskiajalla. Sintrasta on matkaa pääkaupunkiin Lissaboniin vain 30 kilometriä, joten kuninkaalliset velvollisuudet pystyi hyvin hoitamaan myös pikkukaupungista käsin.Kuninkaat ja aateliset rakensivat kaupunkiaan aikaa ja vaivaa säästelemättä. Palatsien koristeluun saatiin vaikutteita löytöretkiltä, ja puutarhoihin tuotiin trooppisia kasveja kaukaa merten takaa. Kaupungin historiallisen keskustan varjoisat ja sokkeloiset kujat sekä rehevään kasvustoon piiloutuvat huvilat tarjosivat piilopaikan myös monelle ulkomaalaiselle, kuten Romanian vallasta syöstylle kuninkaalle Kaarle II:lle, joka kuoli maanpaossa Portugalissa vuonna 1953.Aikojen kuluessa Portugalin kulttuuriin ovat jättäneet jälkensä vuoroin keltit, roomalaiset, germaanit ja maurit. Sintrassa maurien hallinnosta muistuttaa komea, 700-luvulta peräisin oleva Castelo dos Mouros-linnake, joka on rakennettu korkealle vuorenjyrkänteelle. Haluamme ihailla linnakkeen raunioilta avautuvaa maisemaa, joten matkustamme bussilla ylös mutkittelevaa, satumaisen vihreää metsää halkovaa tietä.

Jäämme pois kyydistä ja jatkamme kohti linnaketta pitkin opastein merkittyjä polkuja. Reitti vie läpi tiheän kasvuston. Hiljaisuus ja ilman kosteus laskeutuvat yllemme kuin paksu verho. Perillä on varottava askeleitaan: muuri on kapea ja paikoin pahasti rapautunut, mutta näkymä alas kuninkaiden lomarannikolle on huikea. Kirkkaana päivänä sieltä voi nähdä aina Mafran ja Ericeiran kaupunkeihin asti, jotka sijaitsevat noin 30 kilometriä Sintrasta pohjoiseen.

Monien tyylien palatsi

Jalkoja säästääksemme astumme taas bussiin ja jatkamme ylös mutkaista puistotietä kohti alueen tärkeintä nähtävyyttä, Castelo dos Mouros -linnakkeen yläpuolella sijaitsevaa Palácio Nacional da Pena-palatsia. 1800-luvulla rakennettu Portugalin kuningasperheen kesäkoti sijaitsee noin 450 metrin korkeudella merenpinnasta.

Ensin saavumme palatsin valtavaan, parin sadan hehtaarin alueelle ulottuvaan puistoon, jonka vanhimmat puut ovat jo 200-vuotiaita. Kuninkaan määräyksestä puistoon tuotiin aikoinaan toinen toistaan eksoottisempia kasveja Amerikasta, Aasiasta ja Uudesta-Seelannista. Yhteensä kasvilajeja on yli 3 000.

Itse palatsiin kuljetaan laskusillan kautta. Sen romanttinen, keskiaikaa jäljittelevä rakennustyyli on täynnä mielikuvituksellisia yksityiskohtia. Kokonaisuus rakentuu kaakeli- ja rappauspinnoista, bysanttilaistyylisistä kupoleista, minareetteja muistuttavista torneista, kartionmuotoisista savupiipuista ja goottilaisista ovista.

Penan palatsin viimeinen kuninkaallinen asukas oli traagisen kohtalon kokenut kuningatar Amélia. Hän selvisi kuin ihmeen kaupalla vahingoittumattomana, kun salamurhaajat ampuivat kohti kuningasperheen vaunuja Lissabonissa vuonna 1908. Amélian mies ja vanhin poika saivat surmansa, nuorempi poika pelastui ja kruunattiin kuninkaaksi. Jo kahden vuoden kuluttua Portugaliin perustettiin tasavalta, ja kuninkaallinen perhe pakeni maasta. Portugalin viimeinen kuningatar vietti suurimman osan loppuelämästään maanpaossa Ranskassa. Sintrassa hän pääsi vierailemaan vasta vuonna 1945.

Penan palatsin sisätilat ovat säilyneet Amélian ajoilta lähes sellaisenaan. Huoneet on sisustettu ylellisesti kirkkaanpunaisilla tapeteilla, kiinalaisella posliinilla ja böömiläisillä lampuilla.

Satumetsästä rantahiekalle

Viime vuosisadan alussa aateliston kesänviettoon kuuluivat eväsretket luonnon helmaan. Sintrasta joutilas väki löysi tiensä läheisille, valkohiekkaisille rannoille. Vähitellen matkailijoita alkoi saapua myös Cascaisin ja Estorilin rannikkokyliin.

Portugalin Rivieraksi kutsutulle rantakaistaleelle on vain puolen tunnin ajomatka niin Sintrasta kuin Lissabonistakin. Erityisesti Estorilista muodostui jalosukuisten suosima lomakohde. Kaupunkiin pystytettiin loistohuviloita ja viiden tähden hotelleja. Toisen maailmansodan aikana Portugali pysytteli puolueettomana, mikä oli omiaan houkuttelemaan seudulle lisää varakkaita lomanviettäjiä.Naapurukset Cascais ja Estoril ylpeilevät yhä jännittävällä sekoituksella ylellistä jet set -elämää ja vaatimatonta portugalilaista arkipäivää. Rantakaupungit kilpailevat keskenään kaikesta, niin taiteilijoista kuin matkailijoista. Auringonpalvojat tietävät parhaan rantakauden kestävän maaliskuusta syyskuuhun. Aktiivimatkailijoille on tarjolla upeita golf- ja tenniskenttiä. Huippuluokan purjehduskisojen seuraajat täyttävät hotellit loppukesästä.

Muistutuksena kalastajakylän hengestä Cascaisin rannalla pidetään yhä joka aamu kalahuutokauppa. Yleisimmät kalansaaliit ovat miekkakala, tonnikala, makrilli, sardiini ja mustekala. Ravintolat tarjoavatkin herkullisia kala- ja äyriäisruokia. Katselen kalaravintolan käytävällä sijaitsevaa valtavaa akvaariota, josta minun pitäisi valita mieleiseni merenelävä. Bodião, jonka suu muistuttaa papukaijan nokkaa, on kuulemma maukas grillattuna.

Ravintolassa syöminen on Portugalin Rivieralla suunnilleen samanhintaista kuin Suomessa, mutta ruokajuomaksi on edullisempaa nauttia paikallista viiniä kuin vettä. Kalan kera maistuu kylmä, kirpeähkö vinho verde, jonka alhoholipitoisuus on muita pöytäviinejä alhaisempi. Kanaa tarjoillaan paistettuna, grillattuna ja hiillostettuna. Mausteeksi käy tulinen piri-piri-kastike, jota voi lisätä oman maun mukaan.

Cascaisin ydinkeskusta on suljettu autoilta, joten kaupungin kapeilla kujilla voi kuljeskella rauhassa tutkien pienten putiikkien tarjontaa. Koru-, keramiikka- ja kaakelivalikoimista riittää vaihtoehtoja jokaiseen makuun. Käsitöistä arvokkaimpia ovat arraiolos-matot ja luonnonkorkista valmistetut esineet. Laajin tuliaisvalikoima löytyy kaupungin reunalta Jumbo-ostoskeskuksesta.

Kasinon kimalluksessa

Paras paikka paikallisten tarkkailuun on Cascaisin ja Estorilin välinen rantakatu. Turistien lisäksi myös koirat juoksevat lenkkiä kaupunkien välillä. Lapset etsivät aarteita vuoroveden paljastamalta rantahiekalta. Rantaa myötäilee myös junarata; matkan voi kulkea junalla helposti ja edullisesti. Portugalilaiseen elämäntyyliin kuuluu pistäytyminen kahviloissa useasti päivässä. Paikalliset nauttivat kupillisen espressoa, uma bica, sekä manteli- tai yrttilikööriä tai brandyä.

Huvittelen kuvittelemalla Palácio Estoril -hotellin aulan antiikkisohville salaisiin tapaamisiin 1930-luvulla kokoontuneiden vakoojien hahmoja. Kyseisessä hotellissa onkin kuvattu James Bond -elokuva 007 – Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa, tosin vasta vuonna 1969.

Tuhansien värivalojen näytös houkuttelee astumaan sisään vuonna 1916 rakennettuun Estorilin
Casinoon. Sen uumenista löytyy taidegallerioita sekä huipputason kiinalainen ravintola. Vietän illan kasinon yksikätisten seurassa. Tarkkailen olan yli muita pelaajia, mahdollisia aristokraatteja ja potentiaalisia prinssejä.

Julkaistu Eeva-lehdessä 4/2013