Voiko satojen vuosien takainen historia yhtäkkiä muuttua päivänpolttavan eläväksi? Kyllä voi. Lähde kotimaan kierrokselle läntiselle Uudellemaalle, esimerkiksi Mustioon ja Fiskarsiin. Palaat kotiin miettien, miksi ihmeessä kiihkeä ja kiivas kädenvääntö suomalaisuudesta on mennyt täysin pois raiteiltaan.
Teksti ja kuvat Hannu-Pekka Laiho
Missä rämisteli Suomen ensimmäinen auto? Minne rakennettiin Suomen ensimmäiset metallivalimot? Miksi marsalkka Mannerheim sai rukkaset rakastamaltaan Kitty Linderiltä? Missä on yksi upeimmista kuningas Kustaa III:n selfieistä? Kuka uskalsi puhua kansalaissodan keskellä ”valkoisesta terrorista”? Kuka oli 1900-luvun alkuvuosina vielä Alfred Kordelinia rikkaampi suomalainen?
Näihin kaikkiin kysymyksiin saat vastaksen, jos vierailet Karjaalla Mustion linnassa ja kuuntelet aivan loistavan oppaan eli Kerstin Ilanderin mukaansatempaavia tarinoita Mustion linnan tai kartanon vuosisataisista vaiheista ja nykypäivästä.
Mustion – ja miksei myöhemmin myös Fiskarsin ruukin – tarinaa kuunnellessa en voinut välttää ajatusta siitä, miten viime vuosien keskustelu suomalaisuudesta, maahanmuuttajista ja kansainvälisyydestä on mennyt täysin pieleen. Totuus on, että Suomi on aina ollut osa Eurooppaa. Täältä on aina lähdetty maailmalle ja tänne on aina myös ulkomailta tultu asumaan ja elämään. Suomi ei olisi selvinnyt ilman ulkomaalaisia maahanmuuttajia!
Kun kuuntelee Kerstin Ilanderin kertomuksia, huomaa että Mustio on ollut syntymästään asti Suomen kulttuurin ja talouden keskiössä. Kun ruotsalainen Magnus Linder 1740-luvulla muutti Suomeen ja avioitui Mustion kartanon ruukinpatruunan tyttären kanssa, hän nai vaurautta, jota hän omalla osaamisellaan myös myöhempinä vuosina vahvisti.
Ruotsista muuttanut Magnus Linder käynnisti Suomessa suvun, jonka eri haaroista on kasvanut monia vauraita kulttuuri- ja talousvaikuttajia aina nyky-Suomeen asti.
Merkkimiesten Mustio
Mustiossa oli iso maatila jo ennen Magnus Linderin tuloa, mutta 1700-luvun puolivälissä osa rakennuksista purettiin ja tilalle rakennettiin Christian Schöderin suunnittelema kolmikerroksinen puurakennus – Mustion linna. Se oli oman aikansa arvorakennus. Oli poikkeuksellista, että puusta rakennettiin näin suuri pytinki. Lisäksi iso osa materiaaleista tuotiin Tukholmasta. Vuosisatojen takaa on vielä tallella paljon, rakennuksen lisäksi esimerkiksi avokkaita uuneja, puhallettuja ikkunaruutuja, tapetteja, taidetta.
Mustion linna sijaitsee vanhan Kuninkaantien varrella ja siksi siellä ovat yöpyneet mm. kuningas Kustaa III ja keisarit Aleksanteri I ja Aleksanteri II. Mutta on siellä vieraillut monia muitakin kulttuuripersoonia aina Jean Sibeliuksesta alkaen.
Magnus Linderin jälkeläiset vaurastuivat teollisuudella ja kaupalla, mutta sukua riitti myös armeijan palvelukseen, ja Helsingin Ritarihuoneelta löytyykin useampi aateloitu Linder-sukuhaara.
Eri sukuhaarojen bisnekset sujuivat niin hyvin, että esimerkiksi 1900-luvun alkupuolella liikemies Hjalmar Linder oli Suomen rikkain mies. Hänen varallisuutensa arvioitiin suuremmaksi kuin Alfred Kordelinin.
Hjalmarista tuli kuitenkin kansalaissodan uhri. Hän ei kaatunut taisteluissa, eikä häntä surmattu rikkauksiensa takia. Hjalmar Linderistä tuli oman ideologiansa uhri.
Suurteollisuusmies näki, että kansalaissodan keskellä ihmisiä kohdeltiin väärin. Hän koetti saada omia työläisiään vapaaksi vankileireiltä ja näki itse, miten esimerkiksi Suomenlinnan vankileireillä punaisten kannattajia menehtyi nälkään.
Hjalmar Linder oli Hufvudstadsbladetin suuri omistaja ja siksi hän sai lehdessä julkaistuksi artikkelin, joka kansalaissodan viime viikkoina sai valkoisen Suomen täysin takajaloilleen. Hjalmar Linderin kirjoitus oli otsikoitu ”Jo riittää verilöyly”. Teksti kritisoi voimakkaasti sitä, miten punaisia oli kohdeltu ja kohdeltiin sodan loppuvaiheissa. Linder vaati kohtuutta ja inhimillisyyttä.
Kirjoitus raivostutti valkoisen puolen johtajat. Linderin väitteet punaisten huonosta kohtelusta kiistettiin kaikilla foorumeilla. Häntä vastaan käynnistettiin raju mustamaalauskampanja, joka jatkui kuukausia. Lopulta Hjalmar Linder kyllästyi kohteluunsa ja hän myi koko omaisuutensa ja muutti Ruotsiin.
Linderistä tuli persona non grata. Hän ei enää koskaan palannut Suomeen vaan matkusteli yksityisjunalla ympäri Eurooppaa – usein mukanaan monia Venäjän vallankumousta paenneita Venäjän aatelisia ja omaisuutensa menettäneitä emigrantteja.
Hjalmar Linderin kirjoitus ja siinä esitetyt ajatukset vaiettiin vuosikymmeniksi täysin ja asia nousi julkisemmaksi vasta 1990-luvulla.
Suku menetti kartanon
Ehkä Hjalmar Linderin kohtalo osittain vaikutti siihen, että suku menetti Mustion kartanon vuosikymmeniksi. Ehkä asiaan vaikuttivat myös muut ihmissuhteet (avioerot), mutta kartano oli rapistumassa, kun nykyinen omistaja, hänkin nimeltään esi-isänsä mukaisesti Magnus Linder, osti lapsuutensa kotikartanon takaisin sukuun 1980-luvulla.
Nyt Mustiota hallinnoi yhdeksäs Lenderien sukupolvi. 87-vuotias Magnus Linder on käyttänyt valtavasti energiaa ja rahaa kartanon kunnostamiseen. Mustio on muuttunut hotelliksi ja matkailukeskukseksi. Siellä on majoitustiloja useissa vanhoissa, idyllisissä rakennuksissa. Siellä on erinomainen ravintola. On teatteri, konsertteja, tapahtumia ja hiljaisuuttakin.
Uutta Mustion kartanoa pyörittävät Magnus Linderin poika, arkkitehti Filip Linder yhdessä vaimonsa Christinan kanssa, mutta mukana ovat myös Filipin muut sisarukset Maria ja Johan.
www.mustionlinna.fi
Maria Linder edustaa Mustiossa yhdeksännen polven Linderejä. Hänen isänsä osti kartanon takaisin sukuun ja nyt nuorempi polvi on ottanut vastuun Mustion tulevaisuudesta ja matkailuliiketoiminnasta.
Vuosikymmenet Mustion linnassa opastanut hurmaava Kerstin Ilander tekee kartanokierroksesta jännittävän. Hän tuntee huoneiden ja tapettien historian, tietää ketkä yöpyivät makuuhuoneessa ja millainen oli ruokasalin kattaus. Kummitustarinat elävät yhä. Kuva Eero Nokela.
Mustion linnaa on remontoitu vuosikausia ja työ jatkuu edelleen. Linnassa tehdään päivittäin opastettuja kiertokäyntejä. Kiltalaisia opasti hurmaava Kerstin Ilander.
Mustion linnassa on arvokasta, todella vanhaa taidetta, jopa kuninkaiden ja keisarien historiallisia selfieitä, kuten tämä taulu, jonka Ruotsin kuningas lähetti kiitokseksi vieraistaan.
Fiskars tuo laatua matkailuun
Matkailutoimittajien Kilta valitsi tammikuun matkamessuilla Fiskarsin Ruukin elävän kyläyhteisön vuoden 2016 kotimaiseksi matkailukohteeksi. Kun vierailee Fiskars Villagessa, ei tarvitse ihmetellä, miksi palkinto meni Raaseporin Pohjaan! Todella kiintoisan Fiskarsin matkailukohteen taustalla on sellaista brändiosaamista, joka tuo kotimaan matkailuunkin aivan uutta potkua.
Teksti ja kuvat Hannu-Pekka Laiho
Vaikka nyt tulen puhumaan pääosin matkailusta, on pakko aloittaa väreistä ja tässä tapauksessa oranssista. Se on Fiskarsin ytimessä. Jokainen suomalainen on varmasti pitänyt kädessään jotakin Fiskarsin tuotetta: oranssipäisiä saksia, kirvestä, puukkoa, puutarhaharavaa, lapiota. Tuttuja lienevät myös Fiskarsin aiemmin tai nykyään omistamaa Iittalan, Hackmanin, Arabian, Rörstrandin, Gerberin tai Silvan tuotteet. Tai sitten aivan viime vuosina Fiskarsin ”perheeseen” ostettujen kuninkaallisten hovihankkijoiden – kuten Royal Copenhagen, Rörstrand, Wedgewood, Waterford, Royal Albert, Royal Doulton – tuotteet.
Suomalainen Fiskars on kansainvälinen kuluttajatuotteiden maineikas brändituotetalo, jonka osaaminen näkyy myös Fiskarsin kyläyhteisön toiminnassa. Mene vaikka Fiskars Villagen nettisivulle www.fiskarsvillage.fi niin huomaat paitsi brändiosaamisen myös viestinnän ammattilaisuuden tason.
Fiskarsin kyläyhteisö onkin hieno osa uutta suomalaista käsityöosaamista. Kylässä asuu ja työskentelee kymmeniä suomalaisia käsityöläisiä, jotka valmistavat tuotteita puusta, keramiikasta, lasista, langasta, metallista tai kankaista.
Vuosisatainen perinne
Fiskarsin kylänraitilla ja vanhojen rakennusten äärellä henkii historia samalla tavalla kuin esimerkiksi läheisessä Mustiossa. Kylien menneisyys nivoutuu myös läheisesti yhteen.
Muutaman neliökilometrin alalta Uudeltamaaalta matkailija löytääkin Suomen teollisuuden ydinhistorian. On Fiskars, mutta on myös muistoja muista satoja vuosia sitten perustetuista ruukeista. On Billnäsin, Fagervikin, Antskogin rautaruukit, on Kärkelän kuparisulatto tai sitten Orisbergin historiallinen kuparikaivos.
Fiskarsin juuret ulottuvat 1600-luvun puoliväliin. Silloin, vuonna 1649, liikemies Peter Thorwöstesai Ruotsin kuningatar Kristiinalta privilegion perustaa ruukki Fiskarsiin. En malta olla lainaamatta Wikipedian tietoa Thorwöstesta, koska tuo tieto kertoo minusta paljon 1600-luvun Suomen kansainvälisestä elämästä, ihmissuhteista ja kytkennöistä – hyvässä ja pahassa!
Wikipedian mukaan 1620-luvulla Suomeen tullut Peter Thorwöste oli lyypekkiläinen kauppias. Hän muutti Turkuun noin vuonna 1630 ja ryhtyi kirjanpitäjäksi Turun rikkaimmalle, myös hollantilaistaustaiselle kauppiaalle Jacob Wollelle.
Thorwöste avioitui vuonna 1631 Wollen tyttären Elin Sågerin kanssa. Onnistuneen naimakaupan ansiosta Thorwöste vaurastui ja hänen liiketoimiensa tulevaisuus oli turvattu.
Thorwöste menestyi kauppiaana ja laivanvarustajana hyvin. Hän teki kauppaa myymällä tervaa Eurooppaan ja tuomalla Hollannista kankaita ja Espanjasta suolaa. Tervan hän osti Pohjanmaalta ja rakensi oman tervahovin Turun linnan lähelle Pikisaareen.
Miten hänestä sitten tuli ruukkien omistaja? Thorwöste oli lainannut merkittäviä summia rahaa Jacob Wollelle, joka joutui 1640-luvulla luovuttamaan lainojen panttina olleet ja perustamansa Antskogin ja Mustion rautaruukit Thorwöstelle. Fiskars oli siten vain yksi kolmesta Thorwösten ruukista.
Ihan hyvin ei kuitenkaan Thorwöstenkään liikemiesura päättynyt. 1640-luvun lopulla Thorwöste joutui lopettamaan tervakaupan ja samoihin aikoihin ison ulkomaisen lainan, joka lopulta jäi miehen kuoltua hänen vaimonsa maksettavaksi
Mahtisukujen historia
Fiskars – ja lähiseudun ruukit ja kartanot – ovat siis suomalaisten ja Suomessa vaikuttaneiden mahtisukujen historiaa. Ei siis ihme, että nykypäivän Fiskarsin jatkaa tuota perinnettä.
Fiskarsin Ruukki on siis Pohjassa sijaitseva kyläyhteisö, mutta Fiskars on myös yritys, joka omistaa tuon kyläyhteisön historialliset rakennukset, maat ja vesialueet. Fiskarsin kyläyhteisön keskellä onkin Fiskars Oyj:n kivilinna tai kartano, joka edelleen toimii firman edustustilana. Ja Fiskarsin kylänraitilla saattaa kohdata edelleen tämän aikakauden mahtimiehiä. Fiskars on vahvasti Ehnroothin mahtisuvun hallussa. Suvun eri jäsenet ja sukuhaarat omistavat valtaosan Fiskarsista joko holdingyhtiöiden kautta tai suoraan yksityishenkilöinä. Fiskars Oyj on merkittävä kuluttajatuotteita valmistavien yritysten omistaja mutta myös esimerkiksi Wärtsilän suuri yksittäinen omistaja. Ja onpa Fiskarsin omistuksessa mm. 11 000 hehtaaria metsää ja vajaat 4 000 hehtaaria Uudenmaan merialueita.
Mitä Fiskarsin Ruukki sitten tarjoaa matkailijalle? Mainitsin jo alussa, että Fiskars Villagella on aivan erinomaiset nettisivut. Sieltä löytää kaiken tarvittavan ja paljon muutakin. Fiskarsissa matkailijalle on tarjolla majoitusta, hyviä ravintoloita ja kahviloita, tai näyttelyitä, käsityöläispajoja, kokouspalveluita, luontoretkiä, erilaisia kesä- ja talvitapahtumia – niin ja aivan upea vanha ruukkimiljöö.
Fiskarsissa voi myös tutustua oluen valmistukseen ja erikoisiin makuihin. Vantaalla aiemmin toiminut pienpanimo Rekolan Panimo (www.rekolanpanimo.fi) on muuttanut Fiskarsiin ja valmistaa siellä poikkeuksellisen erikoisia oluita, jotka ovat saaneet runsaasti kiitosta olutharrastajilta. Rekolan oluet kulkevat käsi kädessä ruokareseptien kanssa – onhan toinen omistajista entiseltä ammatiltaan keittiömestari ja kokki. Siitä, mistä tässä on kysymys, saa paremman käsityksen kurkkaamalla www.tuoppijasapuska.com-ruokablogia, jota Rekolan Panimon väki ylläpitää. Pian Fiskarsissa voi maistella myös akvaviittia ja viskiä, sillä nämä jalot juomat ovat jo kypsymässä panimon tiloissa.
Fiskarsissa on jatkuvasti upeita taidenäyttelyitä. Tämän kesän merkittävin näyttely on nimeltään Kasvu. Siinä kohtaavat käsityö, muotoilu ja nykytaide.
Fiskars tulvii vanhoja idyllisiä teollisuusrakennuksia. Tornikellorakennuksesta löydät käsityöläisten tuotteiden näyttelyn, kahvilan ja myymälöitä.
Fiskarsin taiteilijoiden töitä ja käyttökeramiikkaa on myytävänä kylän puodeissa.
Puuseppämestari Matti Söderkultalahden hienoja sorvattuja kulhoja on myytävänä shopissa.
Fiskars Oyj:n edustustila ”Kivitalo” on edelleen yrityksen käytössä.
Frank Schillo on yksi Fiskars Villagen keraamikoista.
Kesänäyttely Fiskarsin Kuparipajassa
Siellä on paljon nähtävää vehmaan luonnon keskellä. Meidän vierailukohteemme oli kesänäyttely – Kasvu, Tillväxt, Groth. Vanhoissa Fiskarsin Ruukin kuparipajan tiloissa on taidetta, tilaa ylä – ja sivusuuntaan sekä valoa taiteen ilmavaan esittämiseen. Näyttelyä voisi kuvata adjektiivein villi, orgaaninen, matemaattinen, terapeuttinen, hallitsematon, esteettinen, urbaani…Fiskarsin 14. toukokuuta avatussa kesänäyttelyssä on esillä yhteensä 45 erilaista tulkintaa kasvusta. Tekijästä riippuen, kasvu voi merkitä teoksen tai tuotteen rakenteen ja materiaalin lisääntymistä, luonnossa tai rakennetussa ympäristössä tapahtuvaa kasvua, lapsen varttumista aikuiseksi. Suuri osa töistä on esillä ensimmäistä kertaa.Onoma Shop on vuonna 1996 perustettu yli sadan Fiskarsin Ruukissa asuvan ja työskentelevän luovan alan ammattilaisen osuuskunta. Tornikellorakennuksessa toimiva Onoma Shop tarjoaa valikoiman osuuskunnan käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden suunnittelemia ja valmistamia käyttö- ja taide-esineitä. Tuotteet ovat uniikkeja tai piensarjoissa valmistettuja paikallisen osaamisen taidonnäytteitä. Myymälässä tekee mieli hipelöidä keramiikkaa, puisia huonekaluja ja lompakkoa. Sekä näyttelyssä että myymälässä tuli vahva tunne siitä, että suomalainen taide ja design on voimissaan, ja siitä tuli niin hyvä olo.Teksti ja kuvat Hilkka Kotkamaa
Kasvu-näyttely on huikea katsaus moniin nykykäsityötaiteen osa-alueisiin. Oppaamme Tuula Kleiman esittelee yhtä näyttelyn aarretta, Matti Söderkultalahden puista kulhoa, josta on tullut kesän myyntimenestys.
Camilla Mobergin ”Inclusive”-taideteos koostuu lasistsa ja luonnon kivestä. Kasvu-näyttely on avoinna Fiskarsin Ruukissa 25. syyskuuta saakka. Kuvassa matkailutoimittaja Adrían Soto ihmettelemässä hienoa teosta.