Ei ehkä kannattaisi avata vanhoja arkistojaan ja katsoa, mitä on tullut kirjoitettua. Saattaa nousta häpeän puna poskiin.
Teksti Reijo Härkönen
Puhemies Mao Zedongin kuoleman jälkeen 1970-luvun lopulla Kiina alkoi avautua ulkomaalaisille. Ei vielä turisteille, mutta ”luotettaville” ystäville. Sellaisia olivat ystävysseurojen kulttuurivaltuuskunnat, Suomestakin. Meitä oli parikymmentä, mm. elokuvaohjaaja Mikko Niskanen ja minä.
Kaikki tärkeät paikat käytiin, Kielletty kaupunki, Kiinan muuri. Sitten lähdimme junalla kohti Xi’ania, vanhaa pääkaupunkia. Asemille oli komennettu lapsia esittämään pari laulua ohikulkijoille ja tanssahtelemaan. Varsin somaa.
Kaikki oli valetta
Tuolloin melkein pakollinen paikka oli Tachain mallikommuuni (Dazhai) itäisessä Shaanxissa. Se esiteltiin esimerkkinä siitä, miten Kiinassa hoidetaan maataloutta tehokkaasti ja mallikelpoisesti. Opi Tachaista, oli yleinen iskulause. Tuolloinhan Kiina oli vielä köyhä maatalousmaa. Oli maissin korjuuaika ja keltaiset maissivuoret olivat vallanneet maiseman.
Voi kun totuus olisikin niin helppo asia!
Mutta sitten kaikki meni pieleen. Tuotantomäärät oli valehdeltu (niin kuin Neuvostoliitossakin), iloiset talonpojat eivät olleetkaan vapaaehtoisesti raataneet pelloilla, ja lopulta Dazhai suljettiin. Kukahan tämän näytelmän keksi?
Onneksi seuraava kohde matkallamme, Xi’anin terrakotta-armeija, ei ollut valhe. Vielä tuolloin vain pieni osa Kiinan ensimmäisen keisarin terrakottasotilaista, heidän hevosistaan ja vaunuistaan oli kaivettu esiin. Sotilaita on nyt 8 000.
Venäjän ympäristö
Siperian-juna kiertää tuntikaupalla maailman syvimmän järven Baikalin eteläreunaa, matkalla joko Pekingiin tai Vladivostokiin. Pysähdymme Irkutskissa.
Kirjoitan Baikalin eläimistä ja etenkin parhaasta herkusta, omul-kalasta. Sitä sai silloin ja saa vieläkin asemilta, vaikka nykyään enempi tiskin alta eikä sitä saa viedä hotelliin.
Ajattelimme tuolloin, kolmesti Baikalilla käyneenä, että järvi on puhdas – ja kylmä, uida voi muutaman asteen vedessä. Sitten alkoi tulla ikäviä uutisia: järven rannalla toimii selluloosatehdas, ja kaikki jätevedet se oli jo vuosia laskenut surutta Baikaliin. Syntyi kansainvälinen skandaali ja venäläisetkin heräsivät. Vuosien valehtelu kuitenkin kostautui maineen menetyksenä, vaikka aluksi Moskova kielsi tietysti kaiken.
Ja olihan Neuvostoliitossa muutakin: Araljärvi kuivui, ja jokiin laskettiin surutta jäteöljyt. Oletko muuten juonut koskaan hanavettä Pietarissa tai Moskovassa? Kannattaa pitäytyä georgialaisessa Borjomissa, ellei se satu olemaan taas tuontikiellossa niin kuin ”myrkylliset” Georgian viinit.