Matkamessuilla nähtyä

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Vuotuiset matkamessut Helsingissä ovat ohi. 68 300 kävijää on enemmän kuin viime vuonna.

Messuilla tapaa aina mielenkiintoisia ihmisiä, joille kuuluu yleensä mukavia asioita.

Teksti ja kuva Reijo Härkönen

**

Brittiläis-suomalainen Tim Bird kertoo kuvistaan Oodissa. Tim on matkailutoimittaja, kirjailija ja valokuvaaja. “Women of India on valokuvanäyttely, josta Tim kertoo 19. helmikuuta kello 18.15 Oodissa. 

Tea Karvinen muutti oravanpyörästä Rovaniemelle ja kiersi kaikki kansallispuistot. Nyt tästä on ilmestynyt suosittu kirja, myyty 14 000. Tea  ja Tim ovat molemmat Matkailutoimittajien Killan jäseniä.

**

Nyt se sitten tapahtui: Kreikka päihitti ikiaikaisen pakettimatkatilaston ykkösen Espanjan. Varsin komeasti vieläpä. Jos Espanjalla ei olisi ympärivuotisia Kanarian kohteita, Kreikka olisi ollut jo pitkään koko matkailuvuoden ykkönen. Kreikan messuosastolla kohotettiin maljat suurlähettiläs Georgios Ayfantisin vieraillessa Pasilassa. (E.N.)

Arabiemiraattien Sharjah oli nyt toistamiseen messuilla. Hotellitarjontaan tulee 50 prosenttia lisää viidessä vuodessa. Arabiemiraattien eri maat ovat erilaisia, Sharjah korostuu seikkailuista ja erilaisista loma-aktiviteeteista. Mutta mitä suomalainen turisti sanoo, kun kyseessä on täysin kuiva paikka, eli alkoholia ei saa edes viiden tähden hotellista?

**

Ensimmäinen kesäkuuta on tärkeä päivä Kizhin saarella Äänisellä. Silloin avataan vuosia kestäneen restauroinnin jälkeen Kristuksen Kirkastumisen kirkko.

Petroskoista pääsee päivittäin kantosiipialuksella Kizhille. Petroskoihin taas on avattu lentoreitti Helsingistä

**

Viisumivapaus on laajentunut Venäjällä. Aiemmin on jo voinut matkustaa laivalla ilman viisumia, nyt mukaan ovat tulleet Leningradin alue, Pietari ja Karjalan kannas. Valitettavasti Allegro-juna ei vielä kuulu viisumivapauden piiriin, koska junassa eivät toimi yhteydet. Anastania-laiva palaa liikenteeseen 22. maaliskuuta. Anastasia risteilee Pietarin ohella Helsingistä Tallinnaan ja Tukholmaan.

**

Eikö nukuta? Sokos Hotellit tarjoaa asakkailleen unikoulun. Uusi konsepti otettiin käyttöön Original Sokos Hotel Triplassa sen avauduttua. Unikoulun on suunnitellut uniasiantuntija Henri Tuomilehto.

**

Matkamessut haluaa olla maailman vastuullisin matkailualan tapahtuma. Anna Suominen sanoo, että Messukeskuksen teot energian säästämiseksi, uusiutuvasta energiasta ja jätteiden välttämisestä auttavat tässä tavoitteessa. ”Hyötykäyttömme jo nyt 99 prosenttia jätteistä, ja panostamme tarjoilussa jatkossakin kasvisruokaan ja hävikkibrunsseihin.”

**

Merenkulkujärjestö IMO on päättänyt vähentää vuoteen 2040 mennessä kansainvälisen meriliikenteen kasvihuonepäästöjä 40 prosenttia. Suomalaisvarustamot ovat vuosia olleet kehityksen eturintamassa, kertoo Suomen Varustamojen toimitusjohtaja Tiina Tuurnala.

**

Nepal viettää tänä vuonna matkailun teemavuotta Visit Nepal Year 2020. Maa oli pitkästä aikaa mukana matkamessuilla isolla osastolla. Tavoite on tänä vuonna kaksi miljoonaa matkailijaa. Suomeen liittyy mielenkiintoinen yksityiskohta: nepalilaiset ovat neuvotelleet Finnairin kanssa lentoyhteydestä Kathmanduun (tai uusille kentille Lumbiniin tai Pokharaan). Euroopasta ei ole tällä hetkellä suoria lentoja Nepaliin.

Share.

Comments are closed.