Teksti ja kuvat Taina Värri
New Yorkin JFK-lentokentän TWA-terminaali oli vähällä päätyä Donald Trumpin kuuluisiin käsiin, mutta projektin sai MCR-hotelliketjun perustaja Tyler Morse. Terminaalirakennus muokattiin uusien siipirakennusten myötä hotelliksi ja päärakennus entisöitiin rakkaudella Eero Saarisen (1910–1961) piirustuksien ja värimallien mukaan. Yleisölle hotelli avautui vuoden 2019 toukokuussa ja tämän jutun kirjoittaja yöpyi siellä elokuussa 2024.
Kaupunkilomani asuinpaikastani Harlemista alkoi A-junalla, jatkui Howard Beach-asemalle ja sieltä AirTrain vei matkaajan JFK:n viitosterminaaliin, josta oli selkeästi opastettu kävelyreitti ulkokautta hotelliin. Kesällä 2024 kulkua reunustivat rakennustyömaiden pressut, mutta repaleet unohtuivat, kun kulman takaa aineellistui siivilleen nouseva valkoinen lintu, TWA Hotel.
Eero Saarinen suunnitteli hotellin perustana olevan TWA Flight Centerin, joka vihittiin käyttöön vuonna 1962. Lentotoiminta siellä lakkasi vuonna 2001, jonka jälkeen terminaali toimi erilaisten tilaisuuksien pitopaikkana. Tyler Morsen hotellihanke eteni vuosina 2017–2019 historiallisen maamerkin arvolle sopivasti – lukuisat virastot ja ryhmät pitivät huolen siitä, että rakennuksen arvo ja ulkoasu säilyi Saarisen kalusteita myöten.
Lentokenttähotellin huoneissa ei viivytä pitkään
Hotelliin pääsee tutustumaan myös ilman huonevarausta. Kaikille avoimissa tiloissa on muun muassa Tulppaani-tuolien kukittama Food Hall, Saariselle omistettu näyttely sekä matkamuistomyymälä. Ylätasanteella on museoitu lentohenkilöstön pukukokoelma, jonka suunnittelijoina ovat olleet muun muassa Pierre Balmain, Valentino ja Ralph Lauren.
Hotellin vastaanotto mukailee lentoaseman check-in tiskiä. Kirjautuminen toimii itsepalveluperiaatteella, ja vaikka tiskien takana istui virkailijoita, eivät he ottaneet katsekontaktia New Yorkin palvelubisneksestä tuttuun tapaan. Vasta kun ilmoittautumisnäytön kanssa tuli ongelma ja pyysin apua, homma hoidettiin tiskillä karun asiallisesti.
Huoneen voi varata muutamaksi tunniksi päiväsaikaan (Daytripper) tai normaalisti yöpymiseen. Lemmikki pääsee mukaan 75 dollarin lisämaksulla.
Huonehinnat vaihtelevat näköalan ja sesongin mukaan. Juomaveden saa kylpyhuoneen hanasta, kaappeja tai kylpytakkeja ei ole, ei myöskään vedenkeitintä tai roskiksia. Työpöydällä, sen päädyssä, on rajatut alueet, joihin voi jättää roskat. Kiitoradan suuntaan avautuvissa ikkunoissa on erikoispaksu lasitus.
Huippumuotoilua ja retronostalgiaa
Aamiainen ostetaan erikseen, joko The Paris Caféssa tai aulan Food Hallissa, joka on avoinna 24 tuntia vuorokaudessa. Yöpyjät saavat käyttää kattotasanteen uima-allasta aamupäivällä ilmaiseksi, erikseen ostettuna uinti maksaa 25 dollaria. Hotellin pohjakerroksessa on 24/7 kuntosali.
Elokuun loppupuolella tunnelma oli raukeahko, eikä suuria ryhmiä näyttänyt olevan liikkeellä. Palvelu oli kautta linjan melko asiallista, joka poikkesi New Yorkin ystävällisestä tippien kannustamasta meiningistä. Suomalaiselle matkaajalle se sopi hyvin, vaihteluna Manhattanin supersosiaaliselle kuhinalle.
Olin varmistanut luvan kuvaamiseen jo ennen yöpymistäni, mutta nopea kurkistus kattotasanteen uima-altaalle hiukan ennen sulkemisaikaa ei ilmeestä päätellen ollut tiskin takana istuneen henkilön mieleen. Aamupäivällä sen sijaan oli jo ystävällinen henkilö paikalla.
Matkamuistomyymälässä ilahdutti paikallinen nokkela huulenheitto. Muistoksi hankin kuitenkin vain punaisen TWA-lyijykynän, joita oli huoneessani mukillinen.
Hotellikompleksin arkkitehtuuri ei lakannut hämmästyttämästä ja sen museoalueet tarjosivat reilusti tietoa ja ajanvietettä. Pitkän lennon jälkeen kaikkea ei ehkä olisi jaksanut sulattaa, mutta lyhyellä kaupunkilomalla kohde toimi loistavasti. Kaikki puhelut olisivat olleet ilmaisia, mutta aikaeron vuoksi tämä etu jäi käyttämättä.