B2B Travel Show esittäytyi jälleen Helsingissä Silja Serenadella. Edellisenä päivänä tapahtuma oli Siljan laivalla Tukholmassa. Tilaisuudessa esiintyi kohteita ja yrityksiä, joita ei aiemmin ole ollut usein esillä, esimerkiksi Ukrainan Lviv ja Kiova sekä Armenia.
Teksti Reijo Härkönen
Kuvat Marja-Liisa Kinturi
Air Baltic kertoi uusista kohteistaan, joita ovat Lviv, Kos, Dublin, Menorca ja Stuttgart. Baltic Airin myyntijohtaja Jan Nyholm uskoo, että etenkin yhteys Lviviin Riian kautta tuo suomalaisia matkustajia tähän vielä niin tuntemattomaan kohteeseen. Jos lentää Lviviin, palata voi myös Kiovan kautta. Kaupunkien väli sujuu junalla tai lentäen.
Uusi kohde kiinnostaa
Helsingissä oli mukana myös Lvivin turistitoimiston ja matkailun kehittämiskeskuksen johtaja Vitalii Kulyk. ”Lviv sijaitsee Ukrainan länsiosassa. Neuvostoaikaan kaupungin nimi oli Lvov. Historiansa aikana kaupunki on kuulunut seitsemän valtion alaisuuteen, joiden perimä näkyy hyvin tänäänkin. Kaupungin historiallinen keskusta on Unescon maailmanperintökohde.”
”Uskomme, että Lviv uutena kohteena kiinnostaa suomalaisia. Kaupungissa on melkein miljoona asukasta. Kaupunki on museo jo itsessään, mutta täynnä myös erikoisia museoita kuten apteekkimuseo ja olutmuseo. Eikä meillä talvella ole niin kylmä kuin Suomessa.”