Mika Kaurismäen uudessa elokuvassa ”Yö armahtaa” vappua suomalaiskansalliseen tapaan räntäsateessa viettävät ja toisensa sattumalta suljetun baarin hämärässä kohtaavat ihmiset.
Teksti Marja-Liisa Kinturi
Kuvat Marianna Films OY
”Olimme kehittelemässä tätä elokuvaa samojen näyttelijöiden kanssa jo paljon ennen koronapandemian alkua. Halusimme kuvata sen Dubaissa, mutta sitten yhtäkkiä maailma meni kiinni ja Dubaihin ei voinut enää lentää. Ajattelin ensin, että elokuva kuolisi siihen, mutta sitten tuli ajatus, että mitä jos muuttaisimme tarinaa ja kuvaisimme sen Corona Baarissa, joka myös oli kiinni koronan vuoksi”, kertoo Mika Kaurismäki uusimmasta Yö armahtaa -elokuvastaan.
Ja tuskinpa elokuva olisi Dubain eksotiikasta miksikään muuttunut. Vanha mainosalan vitsi toki kertoo, että jos piirrät elokuvan ”storyboardiin” palmuja, luvassa on koko porukalle etelänmatka, mikäli asiakas hyväksyy mainoselokuvan idean. Tässä tapauksessa Dubain eksotiikka ja palmut tuskin olisivat muuttaneet mitään. Spontaanisti syntynyt keskustelu kolmen toisilleen ennestään vieraan kulkijan (Kari Heiskanen, Pertti Sveholm ja Timo Torikka sekä vähän myöhemmin joukkoon liittyneen Anu Sinisalon) välillä vappuyön tunteina kynttilänvalossa on viinin hämärtämää ja aitoa kuin missä päin maailmaa tahansa. Paikasta tunnelma ei ole kiinni.
Kaurismäki luottaa spontaaniin ajatustenvaihtoon, eikä turhaan. Elokuva säilyttää tunnelman tiiviinä. Katsoja sitä vastoin on ulkopuolinen. Hän ei pääse itse mukaan nauttimaan pöydän antimista. Hän saa katsella ja kuunnella filosofista ja mielenkiintoista keskustelua kuin ”ikkunan takana” pääsemättä sanomaan siihen omaa mielipidettään, ilmaisemaan omaa näkemystään maailmanmenosta. Silti hän ei malta lähteä pois.
Spontaaniudessaan mielenkiintoinen kokeilu ja erittäin tiivistunnelmainen, intensiivinen elokuva! Timantit syntyvät paineessa!