Autolautta Yaghan lähtee kerran viikossa Punta Arenasin satamasta, myyttisestä Magalhãesinsalmesta kohti Puerto Williamsia, joka on Kap Hornin kunnan hallintokeskus. Matka eteläisen Tyynenmeren kanavalabyrinttien kautta kestää 32 tuntia. Yaghan on 70 metriä pitkä ja 16 metriä leveä. Se voi kuljettaa 200 matkustajaa ja 70 henkilöautoa. Yaghanin kanssa samaan aikaan satamasta lähtee myös Bahamalle rekisteröity luksusristeilyalus Crystal Serenity.

Elämme eteläisen pallonpuoliskon kesäaikaa. Silti lähdön hetkellä on koleaa ja tihuttaa vettä. Tulimaan siluetti salmen toisella puolella näkyy kehnosti. Kolmen tunnin seilaamisen jälkeen ohitamme Etelä-Amerikan eteläisimmän maamerkin San Isidron majakan, ja salmen vastakkaisella puolella kohoavat Dawsonin saaren korkeat kukkulat. Saarella on traaginen menneisyys. Sata vuotta sitten italialainen veljeskunta internoi täällä Tulimaan alkuperäiskansan, Seik´namien, viimeiset edustajat. Törmäys läntisen sivilisaation kanssa oli intiaaneille kohtalokas. Myöhemmin diktaattori Augusto Pinochet avasi saarella keskitysleirin oppositiojohtajille.

Aamun koitteessa seilaamme Lohduttomuuden lahdelle (Bahía Desolución), ja laiva keikkuu jonkin verran, koska olemme lähes avomerellä. Huomaan, että edessämme seilaa Crystal Serenity. Meillä on vielä muutakin matkaseuraa. Albatrossien upea lento on todella vaikuttavaa. Lämpötila on pudonnut +8 asteeseen, ja laivan kokka on kohti Valaanpyytäjien kanavaa (Canal Ballenero). Kun tulemme kanavan suuhun, häiritsemme patagonianmerileijonia, jotka touhuavat aamuleikeissään.

Albatrossin kilpailijaksi täällä on noussut keisarimerimetso. Merellä on kova kuhina, kun tonina– eli chilendelfiiniparvi ui laivan lähelle. Delfiini on noin puolitoista metriä pitkä, ja se seuraa usein laivoja. Kello 14 Yaghan seilaa myyttiseen Beaglen kanavaan. Kapea ja syvä kanava jakaa Tulimaan ja Kap Hornin saariston leveyssuunnassa kahtia. Tulimaan puolella kohoava 2 500 metriä korkea Darwinin vuoristo on Andien eteläisin osa. Ensimmäiset jäätiköt näkyvät jo, ja lämpötila on +4 astetta.

Olemme seilanneet pari tuntia pitkin Beaglen kanavaa, kun laivan miehistö huutaa:

− Valaita oikealla!

Näen vain vesisuihkuja, joita valaat puhaltavat pintaan noustessaan. Nyt täytyy olla tarkkana. Puolen tunnin päästä valaat ovat kanavan vasemmalla puolella. Nyt näen ne todella hyvin, ja sitten yksi niistä vilauttaa nopeasti komeaa pyrstöään. Olemme miekkavalasparven (Orcinus orca) lähellä.

Beaglen kanavaa kutsutaan myös jäätiköiden bulevardiksi. Pian selviää miksi. Ensin tulee vastaan vuorilta hitaasti valuva valtava Roncaglin jäätikkö ja sen jälkeen vielä suurempi Italian jäätikkösekä Hollannin jäätikkö.

− Kun kävin täällä ensimmäisen kerran 1982, Roncagli ulottui vielä kanavan rantaan asti. Nyt se on vetäytynyt noin 200 metriä. Täällä näkee, että ilmastonmuutos on todellinen, sanoo kokenut merimies Hugo Ramirez.

Kun eurooppalaiset saapuivat näille kaukaisille seuduille, he olivat todella hämmästyneitä. Paikannimet kertovat hyvin heidän mielentiloistaan: Turhalahti, Nälkäsatama, Viimeisen toivon vuono, Lohduttomuuden saari, Kärsimyksen käytävä. Portugalilainen löytöretkeilijä Fernão de Magalhães löysi jalanjälkiä, jotka olivat kaksi kertaa suuremmat kuin Iberian niemimaan miehen omat jäljet. Hän nimesi paikalliset asukkaat isojalkaisiksi eli Patagoneiksi. Sen jälkeen alue pysyi suhteellisen rauhallisena, ja intiaanit, Tehuelchesit, jatkoivat elämäänsä ikivanhojen perinteidensä mukaan.

Argentiina ja Chile jakavat Patagonian, joka on tasankojen, laaksojen ja vuorten peittämä alue Atlantin ja Tyynenmeren välillä. Alueen pinta-ala on noin miljoona neliökilometriä, eli kolme kertaa Suomen kokoinen. Täällä  tuuli on armoton ja kondori on  ilman herra. Kasvillisuus on niukkaa. Kun 1800-luvun alussa teollinen vallankumous lähti Euroopassa koville kierroksille, Patagoniassakin alkoi tapahtua.

Falklandin saarelta Patagoniaan tuodut lampaat vaativat paljon ruohoa ja siten isoja maatiloja. Käsittämättömästi Argentiinan ja Chilen valtiot lahjoittivat miljoonia ja miljoonia hehtaareja espanjalaiselle, saksalaisille, englantilaiselle ja ranskalaiselle yrittäjille, jotka alkoivat hävittää guanakoa, Tehuelche-intiaanien tärkeintä saaliseläintä. Myöhemmin intiaaneja metsästettiin maanomistajien toimesta. Kaikki tämä tapahtui vain sata vuotta sitten. Suurmaanomistajien kerhoon mahtui kourallinen miehiä.

Patagoniassa voi vielä nähdä tuhansia lampaita piikkilankojen takana. Se tarkoittaa, että vaikka villa- ja lihabisnes on nähnyt parempiakin aikoja, se on edelleen kannattavaa puuhaa. 1970-luvulla toimittaja ja kirjailija Bruce Chatwin julkaisi teoksen Patagonia, Patagonia, joka nousi suureen suosioon. Chatwin oli alueella puoli vuotta ja haastatteli ihmisiä, jotka olivat paenneet kotimaastaan, mutta ei juuri antanut tilaa alueella tapahtuneille julmuuksille.

 1978 Unesco julisti Torres del Painen maailman biosfäärin suojelukohteeksi. Täällä elävät rauhassa guanakot, kondorikotkat, nandut ja puumat. Puisto sijaitsee 120 kilometrin päässä Puerto Natalesista, joka on luonnollinen tukikohta alueella vieraileville.

Upeasta puistosta on tullut kasainvälinen patikointiparatiisi. Vuosittain noin 250 000 ihmistä saapuu nauttimaan paikallisen luonnon kauneudesta. Patikointireittejä on joka lähtöön, kestoltaan muutamasta tunnista kokonaiseen viikkoon.