Matka Agadirista noin 250 kilometrin päässä olevaan Marrakechiin taittuu bussilla kätevästi pääosin uutta moottoritietä pitkin. Tunnelma modernissa pikkubussissa on nyt vähän erilainen kuin vuonna 1982, kun matkustin rämisevällä paikallisella bussilla kanssamatkustajien nyyttien ja pussukoiden seassa samaa reittiä ja ilman moottoritietä. Lähtiessä paikallinen uskonoppinut käväisi vielä siunaamassa matkustajat.
Teksti ja kuvat Marja Liisa Kinturi
Maisemat ovat pysyneet lähes samoina muutamaa modernia taukopaikkaa lukuun ottamatta. Ohi vilahtelee karua punaista maata ja taivaanrannalla kohoavia lumihuippuisia vuoria. Lumien sulamisvedet hyödynnetään perusteellisesti kasteluun.
Marrakech on valtava, miljoonan asukkaan muurahaispesä, vauras kauppa- ja konferenssikaupunki, jonka moderni, yhtenäinen ilme syntyy perinteisestä, linjakkaasta arkkitehtuurista ja yhdenmukaisen okranvärisistä taloista, joita monia somistavat taidokkaat mosaiikit. Etelän maissa tavanomaisia valkoisia rakennuksia täällä ei juuri näy, sillä niitä pidetään kirkkaassa auringonvalossa liian häikäisevinä ja siksi häiritsevinä. Rauhallinen, punaruskea okra on siksi määrätty kaupungin vallitsevaksi väriksi – näin ainakin meille kerrottiin.
Okranvärinen miljoonakaupunki
Marrakechin kaupungin sykkivä sydän on muurien ympäröimä vanha kaupunki sokkeloisine kauppakujineen ja sen tarunhohtoinen Sadunkertojien tori, Jemaa el Fnaa, jossa pikkukauppiaat, käärmeenlumoajat ja värikkäisiin perinneasuihin pukeutuneet vedenmyyjät (nykyisin kauppaa käydään vain oikeudesta kuvata heitä) kilpailevat asiakkaista. Illan hämärtyessä aukio muuttuu valtavaksi ravintolaksi, jonka telttakatosten alla ja pitkien pöytien ääressä nautitaan grilleissä ja avotulella valmistetuista paikallisista herkuista. Olisipa aikaa ollut enemmän!
Torin ravintolamaailma.
Ravintoloita riittää myös torin laidoilla, monet iltaisin täpötäynnä, sillä matkailijoita ja konferenssivieraita riittää ympäri vuoden.
Käsityö on arvossaan
Soukin kapeilla, katetuilla kujilla sietää varoa mopoilijoita, jotka päristelevät ja puikkelehtivat ihmispaljoudessa, ilmeisen taitavasti kylläkin. Täällä, pienissä kopeissa ja sopissa käsityö on vielä
rvossaan. Tuontitavaraakin toki löytyy, mutta valtaosa näyttäisi olevan paikallisten käsityöläisten luomuksia, käsilaukkuja, koruja, jalkineita, taidokkaita puutöitä, tauluja, huonekaluja ja tietysti koreita, paikalliseen makuun valmistettuja juhlavia naisten vaatteita.
Uusi, nahkainen käsilaukku ei olisi ollut yhtään hassumpi ostos, jos vain aikaa olisi ollut kiertää ja tinkiä – hintaneuvottelut täällä kuuluvat tapaan. Valinnanvaraa kyllä riittää.
Huovuttaja työssään.
Merkille pantavaa oli myös, että varsinaisia kerjäläisiä ei sen enempää Agadirissa kuin Marrakechissakaan näkynyt. Jokaisella tuntui olevan jotain kaupan, ellei muuta niin edes pieni pakkaus paperinenäliinoja – siis turisteillekin tarpeellista tavaraa.
Muotigurun upea puutarha ja museo
Marrakechin ehdoton kuuluisuus oli – ja on edelleenkin – vuonna 2008 kuollut ranskalainen muotiguru Yves Saint Laurent, joka hankki upean Majorelle-puutarhan ja talon omistukseensa yhdessä elämänkumppaninsa Pierre Bergén kanssa ja kunnosti ne. Muurien ympäröivän rauhallisen puutarhan alkuperäinen omistaja ja perustaja oli ranskalainen taiteilija Jacques Majorelle (1886-1962). Runsas vuosi sitten, lokakuussa 2017, puutarhan kylkeen avattiin pienehkö mutta tyylikäs Yves Saint Laurent -museo, jossa esitellään hänen suunnittelemiaan asuja ja koruja.
Itse puutarhassa on muutamia rakennuksia, joista yhdessä on näytteillä berberi-kansan perinteisiä asuja ja koruja sekä Jacques Majorellen maalauksia. Pieteetillä hoidettu puutarha monine lampineen on varmasti ollut taiteilijoille inspiroiva rauhan tyyssija. Nykyisin puutarhan polut ovat täynnä kameroitaan räpsytteleviä turisteja, joten rauhasta ei voi oikein puhua.
Menaran uinuva kuninkaallinen puutarha
Toinen Marrakechin matkailijoita puoleensa vetävä puutarha on Menara, jonka mennyt loisto ei helposti välity matkailijalle, ei ainakaan pilvisenä päivänä. Valtavan altaan (150 x 200 m) vesi näyttää ruskealta ja samealta, mutta elämää siellä on, kokeilepa vain heittää lampeen leipäpala! Molske käy! Sapuskan toivossa altaan reunalla istuskelee solakka ja pitkänokkainen lintu ja siellä norkoilee toiveikkaana myös takkuturkkinen kissa.
Marrakech on myös kansainvällinen konferenssikaupunki!
Altaan vettä on käytetty ja käytetään kastelemaan viljelyksiä ja alueen lukemattomia oliivipuita. Paikka edustaa perinteistä marokkolaista kuninkaallisen puutarhan arkkitehtuuria. Tänään se näyttää kieltämättä hiukan alakuloiselta – kuin altaan reunalla istuskeleva kelta-valkoinen kissa, jolle lammikossa polskivat kookkaat kalat ovat saavuttamattomissa.
Koutoubian minareetti kurottelee kaupungin yllä
Koutoubia-moskeijan minareetti kohoaa ylväänä kaupungin ylle ja toimii verrattomana maamerkkinä. Korkeuksista kaikuvat rukouskutsut kuuluvat kauas. Tornin huipulla on hirsipuuta muistuttava
rakennelma, johon nostetaan vihreä lippu rukoushetken merkiksi niille, jotka eivät pysty kutsua kuulemaan. Huomaavaista!
Vuonna 1157 valmistunut upea moskeija koki aluksi nolon takaiskun, kun sen todettiin olevan hivenen väärässä suunnassa Mekkaan nähden. No, eipä hätää. Uskovaisethan voivat aina itse kääntyä rukoillessaan oikeaan suuntaan! Käytännöllisestä huomiosta huolimatta paikalle päätettiin rakentaa uusi moskeija.
Lopulta kuitenkin uusi, vuonna 1199 valmistunut rakennus oli vieläkin enemmän väärässä suunnassa, mutta… ja itse rakennushan oli ja on upea! Ennen pitkää vanha moskeijakin siinä vieressä rapistui ja sortui, mutta uudempi palvelee edelleen. Matkailijat vain niksauttelevat niskojaan tuijotellessaan 77-metristä minareettia ja tähyillessään rukoushetkestä kertovaa lippua.
Bahia-palatsissa on ruuhkaa
”E.K.I.K. – ei kuvaa ilman kiinalaista”, huokasi suomalainen valokuvaaja raskaasti pyöriessään Marrakechin Bahia-palatsin sokkeloissa. Hän yritti löytää ruuhkaisissa käytävissä sopivaa kuvakulmaa ilman ylimääräisiä käsiä ja jalkoja. Ruuhkaa riitti. Kiinalaiset ovat selvästikin päässeet matkailun makuun. Kuva ilman heitä onnistui vain, jos kuvasit kattoa. – No, rehellisyyden nimissä, kyllä kuviin mahtui paljon myös eurooppalaisia, amerikkalaisia ja afrikkalaisia päitä, käsiä ja jalkoja.
Bahian palatsi rakennettiin 1800-luvun lopulla noin 8 000 neliömetrin tontille sulttaanille ja tämän haaremille. Nimensä palatsi sai yhdeltä sulttaanin lempivaimoista. Haaremin huoneet avautuivat keskellä olevalle vehreälle pihalle ja kaikissa huoneissa ja katossa on mitä upeimmat mosaiikkiupotukset. Upea paikka elää ja olla, vaikka vaimoillehan tämä taisi olla enemmänkin vankila – kultainen häkki.
Soukin tavarataivas.
Marrakechissa on koko joukko isoja loistohotelleja näyttävän konferenssikeskuksen ohella. Yhdessä ne ovat tehneet kaupungista suositun kansainvälisen konferenssikohteen. Viimeksi siellä kokoontuivat noin 160 maan edustajat käsittelemään YK:n johdolla maahanmuuton ja siirtolaisuuden ongelmia. Kokouksessa laadittu 41-sivuinen päätöslauselma luo puitteet yhteistoiminnalle, jota allekirjoittajavaltiot lupaavat noudattaa, mutta joka ei kuitenkaan sido niitä juridisesti. Le Monde -lehti kuvasi 11. joulukuuta lopputulosta ”pehmeäksi lainsäädännöksi”, siis lähinnä suosituksiksi.
Uudenkarhea lentokenttärakennus on myös useammin kuin kerran valittu maailman kauneimmaksi. Upea se onkin, kunhan vain maahantulo- ja maastapoistumisbyrokratia saataisiin toimimaan vauhdikkaammin. Toisaalta, jonottaessa matkailijalle jää hyvää aikaa ihastella terminaalin upeaa arkkitehtuuria!