perjantai, marraskuu 16

Tampere kasvaa kohisten – Suomen saunapääkaupunki
hurmaa muumeilla ja Marilyn-näyttelyllä

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Tampere kasvaa monessa. Kaupunki vetää puoleensa niin asukkaita kuin matkailijoitakin. Uusia kerrostaloja ja hotelleja syntyy, tarvitaan jopa lisämaata Näsijärveltä. Kaupunki on myös Suomen saunapääkaupunki.

Teksti Aino Rimppi

Kuvat Adrián Soto

Tampereella elinkeinon eri alueet ovat vakaasti mukana rakentamassa kaupunkikulttuuria. Imago on kiirinyt ulkomaita myöten. Yhteisöllisyyteen ja hyvinvointiin panostetaan, tapahtumia päivitetään. Kumppaneita piisaa, 130 yritystä. Rahoituksesta vastaa Tampereen kaupunki.

Saunat ja järviluonto ovat ensimmäisellä sijalla markkinoinnissa ja viestinnässä, kertoo Visit Tampereen markkinointipäällikkö Karoliina Lehtonen. Hungry for Tampere -teema kuvaa ennen kaikkea halua kokea paikallinen, innovatiivinen ruokakulttuuri. Muumimuseo on kansainvälisessä markkinoinnissa suunnattu ennen kaikkea aikuisille, kaupunkikulttuuri ja valoteokset kaikille.

Tampere satsaa nyt gastronomiaan. Kuvassa graavilohta à la Näsinneula.

Tampere voi suorastaan ylpeillä hotellivieraitten määrällä: 1,1 miljoonaa yöpyjää (17 prosenttia kansainvälisiä) ja 3,5 miljoonaa päiväkävijää. Ulkomaista Saksa, Ruotsi, Britania ja Venäjä koreilevat tilaston kärjessä – ”Lakeland Tampere on paras paikka matkustaa”.

Muumit ja Marilyn koukuttavat

Womex World Musik Expo saapuu Tampereelle syksyllä 2019! Womex on kansan- ja maailmanmusiikin merkittävin kansainvälinen ammattilaistapahtuma. Jo 25. kertaa järjestettävä tapahtuman pääpaikka on Tampere-talo vuonna 2019. Lavalle nousee kymmenittäin huippuartisteja 90 maasta.

Maailman ainoa muumimuseo sijaitsee Tampere-talossa. Tove Janssonin alkuperäistä muumitaidetta esittelevään museoon tutustuu kotimaisten kävijöiden lisäksi eniten aikuisryhmiä Japanista. Filosofia lienee sama: rauha, tasa-arvo, yhdenvertaisuus. Muutoin Tampereen museoilla on ollut hellekesän vuoksi hieman laskeva kävijämäärä, poikkeuksen toi Kimmo Pyykön museo Picasson ansiosta. Lenin-museo oli monelle yllätys, varsinkin sen uusi tuleminen pari vuotta sitten. Alkuperäinen, entinen ”bolsevikien kotiTyöväenteatterin yläkerrassa vuodelta 1946 kertoi lähinnä Leninistä, nykyinen entisöity tila kertaa Suomen ja NL:n yhteisen historian.

Särkänniemen korkea ja nopea Hype-vuoristorata houkuttelee paljon lapsiperheitä – muutaman vuoden päästä jopa Hämeenpuistosta köysirataa pitkin? Aikuisia Tampereella on kesäkuusta alkaen viehättänyt Vapriikin Marilyn-näyttely.

Näyttely sai pohjoismaiden yksinoikeuden Tampereen Vapriikkiin

Marilyn – nainen roolien takana – näyttely on esillä 2.12.2018 saakka. Näyttely kertoo saksalaisen keräilijän Ted Stampferin keräämin sadoin esinein ja valokuvin köyhiin oloihin syntyneen, orvon ja hyljeksityn tytön elämän. Tytön, josta kasvoi elokuvakävijöiden palvoma Marilyn Monroe.

Marilyn-näyttely Museokeskus Vapriikissa on kerta kaikkiaan hämmästyttävä

Marilyn lähti Hollywoodista New Yorkiin edistääkseen uraansa näyttelijänä.

Itsenäinen bisnesnainen ei suostunut tyhmän blondin rooliin, vaan hoiti itse jopa sopimuksensa filmistudioihin aikana, jolloin USA:aan sotien jälkeen maastoutui miesten maailma. ”I don’t mind living in a man’s world as long as I can be a woman in it.” Vapriikin ylätasanteella, entisen Tampellan alaverstaassa, toimii myös erinomainen lounaskahvila.

Sauna capital Tampere Finland

Tampere julistettiin kesäkuussa saunapääkaupungiksi. Ja löytyyhän niitä yleisiä saunoja kaupungista ja ympäristöstä, yhteensä 34 erityyppistä. Yleinen savusauna sijaitsee Ylöjärvellä. Vierailuluvut yllättävät: Rauhaniemen saunassa 70 000, Kaupinojan saunassa 60 000 ja Rajaportin saunassa 20 000 kylpykertaa. Uudet, saunaravintola Kuuma ja Tullinsauna, avattiin alkukesästä.

Tampereella on 34 yleistä saunaa.

Tampereella himosaunojan ainut ongelma on runsaudenpula”, kertoo netin mainoslause. Tänä vuonna on avattu kaksi uutta kaupunkiympäristössä lämpiävää, Tullin sauna ja Laukontorin saunapaviljonki. Laukontorin saunaravintola Kuuma sijaitsee Pyhäjärven rannassa, silti ydinkeskustassa, takanaan pulahdusallas. Tullin sauna on rakennettu kerrostaloon, liki Tampere-taloa.

Tullinsaunan toimitusjohtaja Ville Virkki kuvailee vaatimattomin ilmein, miten Åkerlundinkatu kolmosen alakerran kulma muutettiin bistroksi ja saunatilaksi, urbaaniksi korttelisaunaksi. Saunaan voi poiketa vaikka suoraan kadulta ilman mitään saunatarvikkeita, sillä vieras saa heti käteensä sinkkiämpärin pyyheliinoineen ynnä muine tykötarpeineen. Löylyjen välillä voi mennä jäähylle talon lastauslaiturille ja lopuksi nauttia vaikka omatekoisia, verimakkarasta tehtyjä puolukkakoristeisia makupaloja. Olut on pienpanimolta. Kokki on Suomen mestari, joka on lähdössä Taiwaniin maailmanmestarikilpailuihin.

Tullinsaunan toimitusjohtaja Ville Virkki kutsuu kaikki löylyyn Tampereelle.

Museokeskus Vapriikissa toimii tusina eri museota.

Lenin-museo kertoo Suomen ja Neuvostoliiton yhteisen historian vaiheesta.

Kommentit

Kommentit

Share.

Comments are closed.