keskiviikko, joulukuu 11

Irti maasta – kulttuuripläjäys Iisalmessa

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Joskus tekee hyvää mennä katsomaan pientä harrastajateatteria suurten laitosteattereiden sijaan, vaikka Iisalmeen.

Teksti ja kuva Heino Ylisipola

Syksyn sukulaismatka osui Iisalmeen, jossa Iisalmen teatteri esittää Liisa-Maija Laaksosen kirjoittamaa ja Antti Heikkisen dramatisoimaa ja ohjaamaa komediaa Irti maasta. Ensi-iltaa juhlittiin 19. lokakuuta 2019. Viimeinen esitys on 4. huhtikuuta 2020.

Alun perin Irti maasta on televisioelokuva, joka esitettiin kuvaruudussa 30 vuotta sitten, vuonna 1989. Tuolloin 24 tunnin risteilyt olivat erittäin suosittuja.

Pakko sanoa, että käsikirjoitus olisi pitänyt dramatisoida nykyaikaan paremmin istuvaksi. Puskahuumori ja kaksimielisyydet eivät enää toimi nykyaikana. Monet näytelmän hahmoista ovat stereotypioita, aivan liikaa yliampuvia. Se ei ole näyttelijöiden vika; he tekevät harrastajina tasaisen varmaa työtä ohjaajan sallimissa rajoissa.

Ensimmäinen puoliaika jättää miettimään, mitähän tästä tulee vai tuleeko mitään? Tuntuu, että ohjaaja on työstänyt näytelmän löysin rantein. Tuskin sellaista kohellusta oli edes 1980-luvun risteilyillä, vaikka kyseessä on komedia.

Toinen puoliaika toimii selvästi paremmin

Irti maasta -näytelmän toinen puoliaika on selvästi ensimmäistä vetävämpi, parempi. Harrastajanäyttelijät näyttelevät hyvin ja pääsevät jopa syventämään roolejaan.

Kaikki laulavat hyvin, jopa koskettavasti. Näytelmä imaisee mukaansa. Toinen puoliaika pelastaa paljon.

Näytelmä alkaa laululla Irti maasta ja myös loppuu yhteislauluun Hasta manana. Repliikit kuuluvat hyvin. Kaikesta näkee, että porukka on toiminut pitkään yhdessä ja heistä voi saada hyvällä ohjauksella paljon irti.

50-vuotisjuhlat muutaman vuoden päästä

Iisalmen teatteri on vapaaehtoisyhdistys, joka on perustettu 1972 eli muutaman vuoden kuluttua yhdisty saavuttaa 50 vuoden iän. Ensiesitys oli vuonna 1976 ja näytelmänä oli Minna Canthin Kauppa-Lopo.

Teatteriyhdistyksen puheenjohtaja, Citymarketin elintarvikepuolen kauppias Harri Piipponen kertoo, että teatteriharrastus vie kuukaudessa 25 – 30 tuntia. Hän itse esiintyy Iisalmen kulttuurikeskuksen Eino Säisä -salissa parhaillaan menevässä näytelmässä risteilylaivan myhäilevänä kapteenina, joka toivottaa teatterin lämpiössä katsojat tervetulleiksi katsomaan näytelmää. Itse näytelmässä hän ei esiinny.

Kaikki laulavat hyvin, jopa koskettavasti. Näytelmä imaisee mukaansa. Toinen puoliaika pelastaa paljon.

”Tunteja ei lasketa. Kun ensi-ilta lähestyy, silloin jännitys voi nousta pintaan. Teatteriyhdistyksen porukka on aika kiinteä. Kaikki tuntevat toisensa oikein hyvin ja vaihtuvuutta on vähän. Joskus saamme esityksiimme vierailijoita. Teatterimme tarjoaa yhteisöllistä toimintaa ja yhteishenki on meillä tosi korkealla. Kauppiaalle teatteri on toisenlainen maailma. Se on luovaa irtiottoa arjesta”, kertoo Piipponen. 

Kun kaikki tehdään vapaaehtoispohjalta, vaatii se yhdistykseltä paljon. Harrastajia on parikymmentä. Budjetti on useita kymmeniä tuhansia euroja. Iisalmen teatteria tukevat muun muassa LähiTapiola, Olvi-Säätiö ja kaupunki.

Puvustaja Anna-Kaarina Ylönen on ollut mukana teatterissa jo 20 vuotta.

”Yhdistyksemme voi tänä päivänä hyvin. Katsojia on riittänyt. Näytelmävalinnat ovat toki tärkeitä. Jokaisella ohjaajalla on tietenkin omat toiveensa ja näkemyksensä.”

Iisalmen teatterilaisilta näytteleminen sujuu ”kerta kaikkiaan” – kuten Irti maasta -näytelmässä usein huudahtetaan – hyvin, jopa ammattimaisen tuntuisesti. Mikä olisikaan upeampi näytelmä kulttuurikeskuksessa kuin iisalmelaisen kirjailijan Eino Säisän Kukkivat roudan maat.

Kommentit

Kommentit

Share.

Comments are closed.