tiistai, joulukuu 11

Helsingin Matkailusäätiö vaatii:
Suomi tarvitsee matkailuministerin

Google+ Pinterest LinkedIn Tumblr +

Helsingin Matkailusäätiö jakoi torstai-iltana vuotuiset Helsinki Travel Award -palkinnot. Palkituiksi tulivat Amos Rex, Lonna ja Natura Viva, lisäksi Ulkoministeriö sai kunniamaininnan Helsinki 2018 Summitin järjestelyistä. Vieraat keskustelut pöydissä vilkkaasti siitä, tarvitseeko Suomi matkailuministerin.

Teksti Eero Nokela

Kuvat Teemu Kammonen

Helsingin Matkailusäätiön jakaman palkinnon tarkoituksena on nostaa matkailun arvostusta, lisätä panostuksia matkailuun ja innostaa sen kehittämiseen. Matkailu on Suomen viidenneksi suurin vientiala. Matkailuteollisuuden koko on 14,4 miljardia euroa ja se työllistää noin 140 000 ihmistä.

Kyse ei ole marginaalisesta, vaan kansantalouden kannalta erittäin merkittävästä teollisuudesta. Tekemämme selvityksen mukaan esimerkiksi Helsingin matkailu pystyttäisiin kaksinkertaistamaan. Matkailun kehittäminen vaatii kuitenkin strategisia toimia”, palkinnot jakaneen Helsingin Matkailusäätiön puheenjohtaja Mikko Leisti sanoo.

Helsingin Matkailusäätiön puheenjohtaja Mikko Leisti muistutti, että matkailussa ei ole enää kyse marginaalista, vaan kansantalouden kannalta erittäin merkittävästä teollisuudesta.

Matkailualan ihmisten kanssa käydyissä keskusteluissa on noussut uudelleen esiin ajatus siitä, että Suomeen tarvitaan matkailuministeri. Se toisi matkailulle selkeämmän aseman myös kansainvälisesti”, Leisti lisää.

Helsinki Travel Awardit ovat suuruudeltaan 5 000 euroa. Palkitut aikovat käyttää ne Itämeren suojeluun, kestävään kehitykseen ja henkilökunnan virkistykseen.

Taidemuseo Amos Rex (5 000 euroa)

Näin Matkailusäätiön palkintoraati perustelee palkitsemispäätöstä:

Voi veikkoset, jos Amos Andersson tietäisi mitä hänen rahoillaan oikein puuhaillaan. Että taiteen, designin, arkkitehtuurin ja elävän kulttuurin keinoin luodaan hänen kotikaupungilleen mainetta ja rakennetaan ainutlaatuista myötäylpeyttä helsinkiläisten keskuuteen.”

Se, että säätiö näki tulevaisuuden muunakin kuin varojen vaalintana ja ylhäältä ohjailevana taidetahona ja tarttui suureen, taatusti vaivalloiseksi ja työteliääksi osoittautuvaan hankkeeseen, jossa toimitaan maan päällä ja alla, suojellun alueen ja aina vaikeasti ennustettavan asenneilmaston keskellä, on huimaa.” https://amosrex.fi/

Vasta avattu Amos Rex on ollut yleisömenestys.

Palkinto on hieno tunnustus Amos Rexin merkityksestä Helsingin kansainväliselle vetovoimalle. Palkintorahat käytämme henkilökunnan virkistykseen, koska loistava asiakaspalveluväkemme on ollut kovilla koko syksyn”, Amos Rexin museonjohtaja Kai Kartio sanoo.

 

Lonna (5 000 euroa)

Kysyy oikeastaan keneltä tahansa Helsingin ihanuuden syitä ja houkutuksia, niin aina saa jossain vastauksen vaiheessa tietää, että meri ja merellinen Helsinki, siinä piisaa ihasteltavaa. Muutama vuosi sitten merelliselle kartalle pulpahti jotain uutta. Lonna oli saanut uudet omistajat ja suunnitelmat olivat kiehtovia. Kaupunkilaisten oma saari ravintoloineen, tapahtumineen nousi pintaan.”

Toivotaan, että esimerkkiä seurataan ja Helsinki Travel Award -palkintoja jaetaan jatkossa useamminkin merellisille toiminnalle ja Helsingin matkailu näin kehittyy.” http://www.lonna.fi/

Lonnan liiketoimintaa pyörittävä Fregatti Oy taas aikoo satsata ympäristöön.

Toimimme saaressa ja meri ympäröi meitä joka päivä. Aiomme käyttää palkinnon Itämeren tilanteen auttamiseksi, ja toivon mukaan pystymme näin auttamaan tärkeää työtä, jonka tavoitteena on parantaa lähimeremme kuntoa”, toimitusjohtaja Ville Wäänänen sanoo.

 

Natura Viva (5 000 euroa)

Raati perustelee palkintoa näin:

Luontoyhteys on ihmiselle tärkeä. Se, että voi kaupungin sykkeestä luontevasti siirtyä rauhalliseen ja täysin toisenlaisen olotilaan, on ihmeellistä ja siitä Helsinkiä usein kiitetään.”

Natura Viva on tehnyt pitkään erinomaista työtä Helsingin ja pääkaupunkiseudun matkailun eteen. Se on kehittänyt tuotetarjontaansa ja hakenut jatkuvasti myös toiminnan laajenemista ja uusia avauksia merellisen Helsingin parissa. Natura Viva laajensi ensin toimintaansa avaamalla uuden melontakeskuksen Vuosaareen ja tälle vuodelle sen toiminta kasvoi entisestään Nuuksion Haukkalammelle.” https://www.naturaviva.fi/

Helsingin Matkailusäätiö:

Matkailu on Suomen viidenneksi suurin vientiala. Se työllistää noin 140 000 ihmistä.

 

Matkailuyrityksen tärkein innoituksen lähde on tyytyväiseltä asiakkaalta saatu palaute. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että Helsingin Matkailusäätiön huomionosoitus nostaa meidät matkailuyritysten valiojoukkoon, johon emme rohjenneet katsoa kuuluvamme. Palkinto ohjaa meitä painottamaan työssämme matkailupalveluiden kestävää kehitystä siten, että toimintamme on myös liiketaloudellisesti terveellä pohjalla”, Martti Lariola Natura Vivasta sanoo.

 

Helsinki 2018 Summit -kunniamaininta Ulkoministeriölle

Raadin perustelut:

Suomi on harvoin, jos koskaan kertonut tarinaansa ja kuulumisensa niin hyvin kuin kesän Helsinki 2018 Summitin aikaan tapahtui. Emme aina muista puheissa itseämme nostaa, mutta kun pääsemme tekemään, kaikki vain tuntuu toimivan upeasti. Osaaminen on varmaa ja perusasiat sujuvat. Jää aikaa hyville puolille tulla esiin.”

Vakaus, kauneuden arvostus, ei itseään liian vakavasti ottava huumori, hyväntahtoisuus ja vieraanvaraisuus muun muassa heijastuivat kaikkeen tekemiseen valtion päämiesten kohtaamisista kaikkien tapahtumassa mukana olleiden tinkimättömään tekemiseen. Ja kun tätä seuraa suuri kansainvälinen media, tunnelma välittyy kautta maailman kaikkien ihasteltavaksi.” https://um.fi/helsinki2018

 

Mansikat ja herneet suuri asia

Tapahtuma opetti meille paljon. Meille pieniltä tuntuvat asiat, kuten vaikkapa mansikat ja herneet, joita kesällä tarjosimme kansainväliselle medialle, voivat olla suuria asioita. Tämä mielessä pitäen suuntaamme kohti tulevaa.”

Suomi on jo lähikuukausina monessa kansainvälisessä valokeilassa, aloitamme esimerkiksi puheenjohtajana Euroopan neuvostossa marraskuussa. Puheenjohtajuuteen liittyy monta tapahtumaa, joiden kautta voimme näyttää kuvaa Suomesta ja suomalaisista kansainväliselle medialle”, Ulkoministeriön ajankohtaisviestinnän yksikönpäällikkö Vesa Häkkinen sanoo.

Madventures-kavereiden, Riku Rantalan ja Tuomas Milonoffin tekemiä matkailuohjelmia on myyty kaikkiin muihin maailman maihin paitsi Pohjois-Koreaan ja – Ruotsiin! Matkailuväelle hurjapäisellä kaksikolla oli selvä viesti: Lisää rohkeutta peliin!

 

Matkailun edistäminen Helsingin seudulla

Helsingin Matkailusäätiön tarkoituksena on matkailun edistäminen erityisesti Helsingin seudulla, kertoo säätiö itsestään. Sen toiminta-alue on Helsinki ja sen lähialueet.
Säätiö edistää, kannustaa ja tukee teoillaan Helsingin matkailua kehittävää toimintaa ja yhteisymmärrystä. Se auttaa tuottamaan ja levittämään alan tutkimustietoa ja jakaa stipendejä, apurahoja ja tunnustuspalkintoja.”

Strategisesti Säätiö on rajannut toimintansa painopistealueiksi tulevaisuuteen suuntaavat hankkeet, joilla on mahdollisuus menestyä liiketaloudellisesti tai tutkimushankkeet, jotka tuottavat uutta tietoa matkailuliiketoiminnan menestyksen tukemiseksi ja osaamisen lisäämiseksi alan sisällä ja sen sidosryhmien välillä.” www.matkailusaatio.fi

 

Kommentit

Kommentit

Share.

Comments are closed.